Unkarissa poliisi kielsi Pride-paraatin

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
  • 5

Sosialismi kaatui 19 vuotta sitten, eikä kertaakaan aikaisemmin ole ollut tällaista tilannetta. "Liikenneongelmien" vuoksi poliisi on kieltänyt Budapestin paraatin. Todellisuudessa uskotaan muuttuneen yhteiskunnallisen ilmaston vaikuttavan tähän asiaan. Poliisi perustelee, että "paraati vaikuttaisi liikenteeseen laajalla alueella epäsuotuisasti".

Paraatin järjestäjät sanovat, että tämä on mielivaltaa ja vastoin yleistä kokoontumisoikeutta. Viime vuonna marssittiin samaa reittiä keskustan läpi. Viime aikoina äärikansallisten ryhmien kannatus on ollut nousussa, ja halutaan "puhdasta unkarilaista kansakuntaa".
(Zeit)

Paraatin piti olla heinäkuun 5. päivänä 2008.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

5 kommenttia

Viime kesänä Budapestin Pride-paraati meni vahvan poliisivartion suojassa läpi kaupungin. Vastamielenosoittajat asettuivat moneen kertaan asemiin huutelemaan herjauksia ja heittämään kananmunia. Loppujuhla oli Tonavan rannalla Elisabet-sillan eteläpuolella. Juhlista palaavat joutuivat vaanivien vastustajajoukkojen kynsiin. Ainakin 20 ihmistä pahoinpideltiin.

Elokuun lopussa Unkarissa perustettiin äärikansallinen "Unkarin kaarti", puolisotilaallinen joukkio, joka taistelee erityisesti mustalaisia vastaan, mutta myös homot ovat maalitauluina. Unkarin kaartiin on talven aikana liittynyt tuhansia kannattajia.

Lisää viime vuoden tapahtumista
http://ranneliike.net/keskustelu.php?act=rthrd&grpid=41&thrdid=5014

Vuoden lopulla parlamentissa hyväksyttiin homojen avioliitot, ja laki tulee voimaan ensi vuoden vaihteessa.
Tämän vuoden puolella palkittiin lehtikuva, jossa berliiniläinen homopariskunta on hakattuna.
http://gaybears.blog.hu/2008/w05/
Neuvottelut pride-paraatista jatkuvat huomenna, ilmoitti poliisipäällikkö. Mahdollisesti kansainväliset reaktiot EUsta saivat poliisipäällikön uusiiin ajatuksiin.