Unkari menossa kohti aborttikieltoa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

Unkarin uusi perustuslaki määrittelee ihmisalkoin suojan tiukemmin kuin missään muussa eurooppalaisessa maassa. Vielä aborttilakeihin ei kuitenkaan ole puututtu. Unkarissa on ollut melko vapaamielinen aborttilaki ja naiset ovat yleisesti olleet lainsäädäntöön tyytyväisiä. Naisten oikeudet ovat olleet esimerkillisiä Euroopan tasolla.

Nyt maata hallitsee kansallis-kristillinen Fidesz yhdessä kristillisdemokraattien kanssa. Maassa on käynnistetty vahva abortinvastainen liike. Äärioikestolainen Jobbik on jo yrittänyt parlamentissa muuttaa aborttilakeja, mutta asia ei ole vielä edennyt. Hallituspiireissä sanotaan, että tilanne ei ole vielä sille kypsä. Uusi perustuslaki astuu voimaan tammikuussa 2012.

Mielipidetutkimuksissa 72% kansasta ilmoittaa, että mitään muutoksia aborttilakeihin ei toivota (helmikuu 2011). Kansallispopulistinen hallitus on nyt päättänyt käynnistää mediakampanjan, jossa korostetaan, että lapset on synnytettävä ja tarvittaessa annettava pois lasta kaipaaville heteropareille. Tietoiskuja raskauden ehkäisystä ei ole suunnitteilla.

Hallituksen kampanjassa sanotaan, että myös ei-toivotun lapsen on saatava elämisen mahdollisuus. Kansallisten resurssien ministeri Miklos Soltész esittää, että maa tarvitsee jokaisen elämän, jokainen lapsi on aarre. Maaliskuussa uusi presidentti Pal Schmitt sanoi mielipiteenään, että naisen ruumis on tärkeä biologinen resurssi kansakunnalle.

Julkisuuteen on tullut julistekampanja. Julisteessa alkio puhuu äidille: "Ymmärrän, jos et ole vielä valmis minun maailmaantuloon. Mutta anna minut adoptiolapseksi. Anna minun elää. Unkarissa joka vuosi tehdään tuhansia abortteja. 1500 ihmistä odottelee adoptiolasta". Julisteessa kerrotaan, että rahaa kampanjaan on saatu EU:n kehitysohjelmista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Abortinvastainen kampanja kuuluu EU:n Progress-ohjelmaan. Rahaa on varattuna 743 miljoonaa euroa seitsemäksi vuodeksi. Kampanjaan kuuluu työllisyyden edistäminen, kansallisten vähemmistöjen suojelu, työolosuhteiden parantaminen, syrjinnän vastainen työ ja gender equality. EU siis tukee Unkarin abortinvastaista kampanjaa.

Kampanja on jo käynnistänyt keskustelun netissä. Monien mielestä puhuva sikiö on loukkaus naisia kohtaan. Samoin aborttilainsäädännön kiristäminen tekee vaikeassa tilanteessa olevista naisista rikollisia. Lasten määrää voidaan parhaiten hoitaa parantamalla lapsiperheiden taloudellista ja sosiaalista asemaa.

Mitä tehdään "ylijäämälapsille", siis niille, joille ei löydy adoptiovanhempia. Homo- ja lesbopareilta perustuslaki kieltää kaikenlaiset adoptiot ja keinoalkuisen hedelmöityksen

2 kommenttia

Unkarissa heterot purevat omaa nilkkaansa, Ouch!
mikä niissä persoonalittomissa orgaanisissa masiinoissa on niin viehättävää?
  • 2 / 2
  • yBilATsmacCLO
  • 10.6.2012, 14.21
That's a smart way of thikinng about it.