Tv:ssä nähtyä: ”Kaikki suuret muotisuunnittelijat ovat homoja”

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 10
Setan kustantama Z-lehti alkoi jo 1990-luvun puolivälissä yhä enemmän siirtyä tyylitietoiseksi kuluttajalehdeksi. Kuva Z-lehden sivusta vuodelta 1995.

Walter de Camp, City-lehden pitkäaikainen kolumnisti, on kirjoittanut kirjan siitä, miten homomuotisuunnittelijat loivat naisen. Korkean tason, muotitalojen, muotisuunnittelijat ovat hyvin usein homoja. Se on arka aihe. Christian Dior aloitti muotisuunnitelijana silloin, kun homoseksuaalisuus oli vielä rangaistavaa. Hän loi ”luonnottomia” asuja, joissa naiset joutuivat pukeutumaan korsetteihin – mahtuakseen vaatteisiin.

Miksi homosta tulee muotisuunnittelija? Kun nuori poika huomaa olevansa homo, hän salaa asian ja joutuu pelaamaan heteron roolissa. Hän vähitellen herkistyy sille, miten naiset joutuvat elämään rooleissaan. Kun homomuotisuunnittelija, mies, suunnittelee naisen vaatteita, hän ei koskaan joudu itse pukeutumaan suunnittelemiinsa vaatteisiin eikä hänen tarvitse ottaa huomioon erilaisia käytännön asioita, kuten esim. vaatteen lämpimyys. Luovuus saa leiskua vapaana.

Stylisti Teri Niitti sanoo, että stailaaminen on aikuiseksi kasvaneelle naiselle prinsessaleikkiä. Homosuunnittelijan rooli siinä on olla ”ulkopuolinen asiantuntija”. Homo on kiinnostunut miehestä ja mahdollisesti omaksuu jotain naisellisia ajatustapoja miehen huomion saavuttamisesta. Naisten pukeutumista suunnitellessan hän on tavallaan välimaastossa miehen ja naisen välissä. Heteromuotisuunnittelijoita ei ole paljon.

Laila Snellmannin mukaan ”rotu” on muuttunut 1970-luvun jälkeen. Silloin oltiin ”naisellisia”, nyt lanteet ovat kavenuneet ja pituus lisääntynyt.

Käyttömuoti on erilaista. Esim. Linnan kutsujen luomukset ovat usein naisten suunnittelemia. Muutenkin Walter de Campin kirjaa kritisoidaan siitä, että se keskittyy kansainväliseen show-muotiin, jota nähdään suurten muotitalojen hätkähdyttävissä näytöksissä. Muunkinlaista muotisuunnittelua on olemassa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Muodin kuvista ja homomuotisuunnittelijoista puhuttiin radion Kultakuume-lähetyksessä keskiviikkona 5.11.2015.
http://areena.yle.fi/1-3020768

Sama teema jatkui illalla tv:n Kulttuuricocktail-lähetyksessä.
http://areena.yle.fi/1-2979946

Entä miehen pukeutuminen?

Keväällä julkaistiin Ville Raivion kirja: Jokaisen miehen tyylikirja. Se pysyttelee klassisissa tyyleissä. Radiossa vaatturialan opettaja Paul Nyström kommentoi pukeutumisen teemaa. Hän on ammattiopiston vaatturilinjan opettaja, ja hänelle on ollut mielenkiintoista, että ensi kertaa pitkään aikaan opiskelualalle oli tänä vuonna hakeutumassa enemmän poikia kuin tyttöjä.

Nyström on saanut virikkeitä ajattelulleen englantilaiselta ”herrasmieheltä” Quentin Crispiltä. Crisp kuoli 90-vuotiaana vuonna 1999. Hän oli julkinen homo ja sai siitä kärsiä. Hän pakeni Yhdysvaltoihin 1970-luvulla. Sting teki hänestä laulun Englishman in New York. ( https://www.youtube.com/watch?v=d27gTrPPAyk – vanha mies lierihatussa )

Mitkä olivat Crispin tärkeät ajatukset? On kaksi asiaa. Englannissa noudatetaan etikettiä. Amerikassa noudatetaan ”hyviä tapoja” (good manners). Crispin mukaan ne ovat vastakkaisia asioita. Etiketillä Englannissa yritetään sysätä alemmat sosiaaliluokat alaspäin ja nostetaan ylempiä luokkia ylös. Luokkajako säilyy. Amerikassa good manners -ajattelussa kaikkien halutaan viihtyvän ja kokevan olonsa mukavaksi. Amerikkalaisen ajattelun mukaan pukeutuminen on kiva asia.

Meillä Suomessa painolaistina on ollut englantilainen etiketti, jota on pitänyt seurata. Se näkyy yhä esim. maaseudulla hautajaisissa. jotka ovat erityisen kankeita sukujuhlia. Mitä suurempi talo, sitä muodollisemmat juhlat. Ennen ravintoloissa oli solmiopakot, ja yhteiskunnan ohjaamaaa pukeutumista oli monissa muissakin paikoissa ja tilanteissa. Pukeutuminen oli kuin pakkopaita. Yliopistoon kirjautuvat joutuivat vielä 1960-luvulla kättelemään rehtoria ja jonosta poistettiin kaikki, joilla ei ollut pikkukakkia ja solmiota. Nyt muodollisia pukeutumisvaatimuksia on hyvin vähän. Yliopistoonkin alkoi 1960-luvun lopulta alkaen hakeutua nuoria, jotka pukeutuivat hyvin eri tavalla ja värikkäästi. Tänään sama nuori mies voi pukeutua pukuun, huomenna vaellusvaatteisiin, ylihuomenna skeittariksi. Pukeutuminen on kuin iloista leikkiä.

Kuitenkin yhä elää myös klassinen etiketti. Esim. homobaareissa seistaan kuin juhlien alkudrinkkiä nauttimassa. Keskiluokan lapset oppivat etiketin jo äidinmaidossa, mutta työläisperheen lapselle se voi olla vaikeaa ja vastenmielistä. Siinä karsiutuvat huonompiosaiset omiin tapaamispaikkoihinsa.

Quentin Crisp, tyyliniekka Englannista, kirjan etukansi

Radion Kultakuume-ohjelma
Tv:n kulttuuricocktail

10 kommenttia

Toisin kuin Walter de Camp antaa olettaa, suurimmat muotisuunnittelijat ovat naisia, niin viime vuosikymmeninä kuin 1900-luvun muodin historiassa. Suurin ero mies-ja naissuunnittelioiden välillä lienee se, että 1900-luvun naissuunnittelijat ovat vapauttaneet naiset korseteista, siinä missä miehet ovat tuoneet ne takaisin.

Quentin Crispillä oli toki muitakin, tärkeimpiä ajatuksia tyylistä. Tärkein lienee huomio siitä, miten "todellinen tyyli kumpuaa luonnollisesti sisältä, mutta on keinotekoisesti ylläpidetty".
Lontoon kaduilla Crisp oli tuttu näky avoimuutensa takia, hän korosti tietoisesti naisellisia piirteitä tehdäkseen itsensä näkyväksi. Hän halusi tehdä homoseksuaalisuuden näkyväksi, tästä eivät kaikki tykänneet, näkyvyys aiheutti muille homoille närää. Crisp korosti edustavansa vain itseään, ei koko ryhmää. Homojen oikeuksiin hän ei uskonut, hänen mielestään kenelläkään ei pitäisi olla mitään oikeuksia.
Quentin Crisp ei suinkaan paennut Amerikkaan, vaan muutti sinne vapaaehtoisesti.
Sohaistako vaiko eikö sohaista, siinä pulma. No, sohaisen.

Onkohan kukaan tullut ajatelleeksi, että joukkiomme "kaunosieluisempi" reuna itse asiassa edustaisi yksilöitä, jotka ovatkin lähempänä transsukupuolisuutta?

Että vakkapa "prinsessaleikkiin" (ylläoleva termi) osallistuvat miehet yksinkertaisesti samaistuvat keskimääräistä enemmän naissukupuolen tunnuksiin ja kokevat niiden parissa työskentelemisen mieluisana.

Mietin, onko käsityksemme "homosta" vähän liikaa vinoutunut transsukupuolisuuden suuntaan tällä hetkellä. Ja mahtaako se muuttua, kun enemmän miehiin samaistuvien homomiesten näkyvyys kasvaa. Onhan verrattain tuoretta, että esim. eliittiurheilijat tulevat kaapista julkisesti.