TV2: Kaikki pojat kuoroon

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Juhani Viherlahti
  • 7

BBC on tehnyt jälleen huippuhienon tv-sarjan. Sen ideana on saada urheiluun keskittyvä poikakoulu laulamaan. Tähtäin ei olekaan vaatimaton: Royal Albert Hall, Englannin kuuluisimpia musiikin esityspaikkoja.

Tehtävään on valittu nuori kuoronjohtaja Gareth Mallone. Vaikka hänellä ei ole pedagogista koulutusta, niin ihmisten käsittelytaito on huippuluokkaa. Hän on lisäksi loistava junailija, joka pystyy myös murtamaan taitavasti kovankin vastarinnan. Gareth Mallone on hieno persoona, joka ilmaisee itseään koko tunneasteikolla ja saa sen tarttumaan myös kuorolaisiin.

Häneltä on suorastaan käsittämättömän taitavaa saada murkkuikäinen poikalauma laulamaan hienosti yhteen. Loppupuolella harjoituksia hän uskalsi ottaa harjoiteltavaksi tunnelmallisen Händelin teoksen Ombra mai fú. Mallone heitti kuorolle, että sen kun hyvin laulatte, niin yleisössä ei ole ainuttakaan kuivaa silmää. Se piti paikkansa jopa kotikatsomossa.

Pistin merkille, kuinka kannustavasti ja positiivisesti kuoron johtaminen häneltä sujui. Gareth Mallone on todella ihailtava persoona.

Ohjelma on neliosainen. TV:ssä olleet jaksot ovat nyt myös YLE Areenalla. Kannattaa aloittaa ehdottomasti ensimmäisestä jaksosta. Sen esitysaikaa on jäljellä enää 14 päivää. Viimeinen jakso esitetään 6.1.2010 klo 20.00.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

YLE Areena: Kaikki pojat kuoroon, 1. jakso

7 kommenttia

Jäi vähän epäselväksi millä perusteella tämä sopii ranneliikkeen uutisiin.
Huomaa jutun luokka: Viihde, kulttuuri ja media.

Tämä aihe on siis Ranneliikkeessä vähän samaan tapaan kuin Miitta-täti, Madonna, Lady Gaga, jne.

Ajattelin ensin jatkoksi Billy Elliot -jutun perään, mutta aihe on niin paljon toisenlainen, ettei se olisi ollut siihen sopiva. Toki tämän olisi voinut pistää keskustelufoorumillekin.

Voihan sitä yrittää tästäkin jotain homoteemaista kaivaa esille: Kuoronjohtaja on ehkä yli kolmekymppinen poikamies. Näytti, ettei hänen komennusaikaisessa tilapäisessä kodissaan nainen ollut edes käväissyt. Minun homotutkani ei vain Mallonen kohdalla värähtänyt kertaakaan. ;-)

Koko tv-sarjan idea ja toteutus on niin sydäntä lämmittävä, että halusin jakaa sen muidenkin kanssa.