Tv1:n Akuutti-ohjelmassa transvestiitti Eveliina kertoo elämästään

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • vaeltaja2006
  • 11
Kuva Yhdenvertainen vanhuus -videolta, joka löytyy youtubesta.

Uusimmassa Akuutti-ohjelmassa on pitkä ohjelmaosuus transvestiitti Eveliinasta. Hän kertoo omasta kaapistatulostaan, arkielämästään ja vanhuuden odotuksista.

Eveliina huomasi jo 1950-luvulla, 12-vuotiaana olevansa kiinnostunut kauniista tyttöjen vaatteista. Salaa hän halusi itsekin pukeutua mekkoon, mutta niistä ei voinut puhua. Meikitkin alkoivat kiinnostaa. Kotona voi salaa kokeilla äidin vaatteita.

Eveliina on on nyt 72-vuotias. Hän tuli ulos kaapista kolme vuotta sitten. Sitä ennen elämä oli jatkuvaa salaamista, ja se otti hermoillle. Ensimmäinen kosketus muihin transvestiitteihin tapahtui Dreamwear Clubin viikonlopputapaamisessa. Helpotti tavata 30 muuta, samanlaista ihmistä.

Transvestiiteista on monia harjaluuloja. Transvestiitti ei halua muuttaa sukupuoltaan, vaan pukeutuminen riittää. Suuri osa transvestiiteistä ei ole homoja, vaikka niin usein luullaan.

Eveliina on esiintynyt myös Yhdenvertainen vanhuus -projektin videolla.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ohjelma löytyy Areenasta. Eveliinan osuus alkaa kohdata 16 min 30 sek

http://areena.yle.fi/1-3142122

11 kommenttia

Transvestiitti taisi olla ensimmäinen poikkeavan ihmisen tyyppi joka nuorena ilmestyi tietoisuuteeni jostain lehdestä. Miksi juuri tuo poikkeavuus herätti huomiota? Ehkä se johtuu siitä, että ne transut joiden kuvia näin lehdissä, tai joihin olen törmännyt livenä, ovat useimmiten vanhempia miehiä. Gambrinissa kävi joskus mies joka saapui miesten vaatteissa mutta vaihtoi vesassa naisten vetimet ja meikit päälleen. Hän oli siinäkin ympäristössä kummallinen erikoisuus, joten voin vaan kuvitella minkälainen vastaanotto olisi ollut heteroympäristössä.

Vanha mies naisen vaatteissa on useimmiten koomisen näköinen - tuomitsematta itse ilmiötä. Nuoria miehiä naisten vaatteissa en pidä transsuina, vaan se on kuin yhden illan roolileikki. Vanha transvestiitti on niin syvälle syöpynyt mielikuva, ettei se sieltä kovin helpolla lähde.

Olen itsenkin lapsena kokeillut siskon hametta pari kertaa, ja muistan elävästi, miltä se tuntui. Siinä oli jotain oudon kiinnostavaa, vaikka se oli samalla noloa. En ole tuntenut sen jälkeen vetoa pukeutua naisen vaatteisiin. Mutta se vähäinenkin kokeilu antoi pienen viitteen siitä, miten voimakkaan aistimuksen ”väärän” sukupuolen vaate voi synnyttää.
"Suuri osa transvestiiteistä ei ole homoja, vaikka niin usein luullaan."

Kuka muka transvestiittejä homoiksi luulee? Ei kait kukaan, sillä homohan on naisesta pitävä nainen tai miehestä pitävä mies - eli ei mitään eri sukupuolen vaatteisiin pukeutuvaa laisinkaan.

Nimimerkki xxx ainakin varmasti ainakin osaa kertoa että transvestiitithän ovat lähinnä biseksuaalisuuden yksi ilmentymä, eli naismies-kiinnostuneiden naismiehiksi tai miesnaisiksi pukeutumista.

Myöskin dragithän ovat aika pitkälti transvestiittejä hekin.

Kommenttia muokattu: 23.03.2017 klo 01:17