Tutkijaryhmä uskoo löytäneensä "toistaiseksi uskottavimman" selityksen homoseksuaalisuudelle

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Sami Mollgren
  • 35

Tennesseen yliopiston tutkijat arvioivat löytäneensä selityksen homoseksuaalisuudelle. Yliopiston alaisen National Institute for Mathematical and Biological Synthesis (NIMBioS) -instituutin tutkijaryhmän mukaan homoseksuaalisuus periytyy, mutta ei geneettisesti, vaan epigeneettisesti.

Tutkijaryhmä julkaisi asiasta raportin tiistaina The Quarterly Review of Biology -lehdessä. Asiasta kertoi Suomessa ensimmäisenä Ilta-Sanomat.

Epigeneettinen periytyminen tarkoittaa perinnöllisen tiedon siirtoa solun tai eliön jälkeläiselle ilman, että perinnöllinen tieto on koodattuna varsinaisesti DNA:han. Tilapäiset epigeneettiset markkerit ohjaavat sitä, miten geeneihin koodattu informaatio vaikuttaa. Ne tavallaan kytkevät yksittäisten geenien vaikutusta päälle ja pois.

Epigeneettiset markkerit häviävät yleensä sukupolvien välillä. Tuoreiden havaintojen mukaan niitä saattaa joskus kuitenkin säilyä jälkeläisille.

Tietyt epigeneettiset markkerit suojaavat tyttösikiötä liialta testosteronilta raskauden loppuvaiheessa ja toisin päin. Markkerien siirtyminen isältä tyttärelle ja äidiltä pojalle voi tutkijoiden arvion mukaan johtaa homoseksuaalisuuteen. Jos käy niin, että sukupuoleen liittyvät epigeneettiset markkerit syystä tai toisesta siirtyvät sukupolvelta toiselle vastakkaista sukupuolta olevalle lapselle, voi tutkijoiden mukaan tuloksena olla poikien "feminisaatio" ja tyttöjen "maskulinisaatio".

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tutkijat selvittävät edelleen löydöksensä käytännön vaikutuksia, mutta pitävät jo havaintoaan "toistaiseksi uskottavimpana" selityksenä sille, että joistain ihmisistä tulee homoseksuaaleja. Johtava tutkija William Rice arvioi, että testaamiseen ja todistamiseen menee aikaa noin puoli vuotta.

Yksistään varsinaisten geenien kautta välittyvä homoseksuaalinen suuntautumistaipumus arvioidaan evoluutio- ja luonnonvalinnan näkökulmasta epätodennäköiseksi, koska homoseksuaalinen ihminen ei tuota jälkeläisiä yhtä suurella todennäköisyydellä kuin heteroseksuaalinen. Lukuisissa tutkimuksissa ei ole myöskään löydetty selvää geneettistä syytä suuntautumisen vaihtelulle, mutta on kuitenkin todettu, että homoseksuaalinen suuntautuminen näyttää olevan yleisempää joissain suvuissa kuin toisissa. Siitä on päätelty, että suuntautumisella on perinnöllinen tausta.

Tutkijaryhmän arvion mukaan epigeneettisten markkereiden merkitystä on aliarvioitu, vaikka tutkijoiden näkemyksen mukaan ne ovat merkittävä osatekijä selittämään homoseksuaalisuuden olemassaoloa.

Yleisesti hyväksytyn nykykäsityksen mukaan seksuaalisella suuntautumisella on synnynnäinen tausta. Suuntautumis-taipumukseen vaikuttavat perintötekijät ja esimerkiksi äidin raskaudenaikainen hormonitoiminta. Kulttuurilliset syyt vaikuttavat lähinnä siihen, miten synnynnäinen taipumus pääsee toteutumaan. Esimerkiksi monissa yhteiskunnissa suhtaudutaan torjuvasti heteroseksuaalisista ihanteista poikkeamiseen ja moni piilottaa tästä poikkeavan taipumuksensa.

NIMBioS: Study Finds Epigenetics, Not Genetics, Underlies Homosexuality
Study finds epigenetics, not genetics, underlies homosexuality
Ilta-Sanomat: Tutkijaryhmältä ´toistaiseksi uskottavin´ selitys homoseksuaalisuudelle

35 kommenttia

  • 1 / 35
  • Janne87
  • 13.12.2012, 17.48
En jaksa uskoa että homoseksualismi olisi perinnöllistä ennemmikin se johtuu liian voimakkaasta äiti hahmosta ja liian heikosta isän roolista pojan kasvatukseen tytöillä sitten toisin päin..p.s sen olen laittanut merkille että tietyissä sukunimeissä on ennemmän homoseksuaaleja kun muissa!
Sellainen kuin "homoseksualismi" ei varmaan ole perinnöllistä, mutta homoseksuaalinen suuntautuminen näyttäisi tämän valossa olevan.