Turussa priden järjestäjien tekemät linjaukset herättävät jälleen kritiikkiä

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
  • 5
Turku Pride kiinnitettiin maanantaina 15. syyskuuta 2014 symbolisesti rakkauslukolla Turkuun.

Turku Pride -tapahtuman ympärillä keskustellaan siitä, paljonko järjestäjien omat hlbti-aihepiiriin liittymättömät vakaumukset saavat näkyä tapahtumassa, miten eri hlbti-ryhmät ovat esillä - ja miten eri tavoin ajattelevat voivat kokea olevansa tervetulleita tapahtumaan.

Keskusteluun osallistuu myös paikallinen erityisesti sateenkaarikansaa palveleva Bar Suxes, jonka Facebook-sivulla perjantai-iltana jaetussa julkilausumassa katsotaan esimerkiksi trans-aihepiiriä nostetun esiin liian vahvasti muiden hlbti-kysymysten kustannuksella. Samalla kritisoidaan hlbti-symboleihin liittyvän viestinnän sekavuutta. Esiin nostetaan myös puistojuhlan ruokamyyjiltä kesän 2016 tapahtumassa edellytettyä vegaanisen ruoan yksinomaista tarjontaa. Vegaanisen käytännön kerrotaan jatkuvan myös kesän 2017 tapahtuamssa. Bar Suxes kertoo myös osallistuneensa Turku Priden järjestämiseen rahallisesti satoja euroja tuottaneella varainkeruulla, mutta Prideen liittyvien tilaisuuksien järjestettävän kuitenkin yksinomaan muissa baareissa ja ravintoloissa.

Nyt julkilausumassa todetaan, että nykyisessä tilanteessa ravintola ei voi tukea Turku Pridea, ja viitataan yhdistyksen [Turku Pride ry] taholta ilmenevään ihmisten eriarvoistamiseen ja tyytymättömyyteen tapahtuman vastuuhenkilöitä kohtaan. Suxesin todetaan myös olevan osallistumatta siksi Turku Pride -tapahtuman kulkueeseen.

Myös drag-artisti Divetinä tunnettu Marko Vainio ottaa Facebook-sivullaan kantaa aihepiiriin. Hän hämmästelee erityisesti sitä, että "kaupungilla liehuu sateenkaarilipun lisäks sukupuolettomien, transihmisten, a-seksuaalien, bi-seksuaalien, pan-seksuaalien, karhujen ja genderqueerien liput", ja esittää kysymyksen: "Voitaisko kaikki mahtua sateenkaarilipun alle?"
Suxesin kannanotossakin hämmästellään erilaisten osaryhmien lippujen suurta näkyvyyttä Turussa kaupungilla perinteisen hlbtiq+ -vähemmistöille yhteisen sateenkaarilipun kustannuksella.

- Suuri yleisö ei tiedä lippujen eroja, eikä varmaan suurin osa pride-juhlijoistakaan. Tämä hajaannuttaminen ajaa lähinnä priden vastustajien etuja. Eri liput kulkueessa ovat erittäin hyvä asia, mutta näkyvästi kaupungin lipputangoissa ne eivät ole oikeassa paikassa, todetaan Suxesin FB-sivulla jaetussa kannanotossa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Bar Suxesin kannanoton myötä esiin on noussut myös vastakkaisia näkemyksiä. Eräs kommentoija pitää Suxesin julkilausumaa rimanalituksena ja pistävänsä baarin boikottiin. Toisen kommentoijan mukaan kyse on harmituksesta, kun "pridessä on näkyvästi läsnä muitakin kuin cis-homoja", "kun prideiltä ei saa ostaa kuolleita eläimiä" ja "kun muut järkkäävät tapahtumia eivätkä kysy minulta että miten ne kannattaisi järjestää". Toisaalta joissakin kommenteissa pidetään tärkeänä, että asioita pidetään keskustelussa.

Bar Suxes on jakanut julkilausuman Facebook-sivullaan
Kasvisruoka-pride?

5 kommenttia

Pride-tapahtumiin on alkanut tulla uusia ja outoja rönsyjä. Liike-elämässä sanotaan kaiken aikaa: Turhat rönsyt pois.

Helsinki Priden aikaan ihmetytti, kun edellisenä päivänä Rautatientorilla poliisi lopetti telttaleirit. Turvapaikanhakijoiden leirissä asia otettiin tietenkin vastaan sekavin tuntein. Pakolaisten puhemies Outi Popp mietti asiaa ylen ohjelmassa vai oliko se HS:ssa. Hän pohti eri vaihtoehtoja ja sitten tuli mieleen: Osallistutaan seuraavana päivän pride-kulkueeseen.

Pakolaiset, joista osa on ehkä ollut vastaanottokeskuksissa vihamielisiä hlbtiq-pakolaisia kohtaan, työnnetään mukaan pride-kulkueeseen. Siellä marssi mukana myös hlbtiq-pakolaisia. Outo yhdistelmä. Tarkoitus ei varmaankaan ollut yhdenvertaisuuden ja suvaitsevaisuuden edistäminen.
  • 2 / 5
  • TotuudenLaukaus
  • 26.8.2017, 13.11
Minä taas olen alkanut boikotoimaan hglbtcwt -vai mikä se kirjainyhdistelmä nykyään on?- oikeuksia. Pridejä en voi boikotoida kun en ole niille osallistunutkaan.