Translaki ja äitiyslaki esillä eduskunnan suullisella kyselytunnilla

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Jyrki Kasvi (vihr) kysyi eduskunnan kyselytunnilla hallituksen aikeista tuoda esitys translaista eduskuntaan.

- Hallitus on kieltäytynyt korjaamasta lakia, joka loukkaa ihmisoikeuksia perustavanlaatuisella tavalla. Suomessa juridisen sukupuolensa vahvistavan transihmisen on todistettava olevansa lisääntymiskyvytön ja alistuttava pitkiin, nöyryyttäviin lääketieteellisiin tutkimuksiin. Meillä on käytännössä laki, jonka takia ihmisiä pakkosteriloidaan, toisin kuin muissa Pohjoismaissa, sanoi Kasvi.

Kasvi muistutti, että uusi laki on jo valmisteltu edellisellä hallituskaudella ministeriössä asiantuntijoita kuullen.

- Hallituksen ei tarvitse kuin ottaa tuo lakiluonnos pöytälaatikostaan ja tuoda se eduskuntaan. Kysynkin ministeri Rehulalta: aikooko hallitus tuoda uuden, ihmisoikeuksia ja itsemääräämisoikeutta kunnioittavan translain eduskuntaan, kysyi Kasvi.

Kysymykseen vastasi asiasta vastuussa oleva perhe- ja peruspalveluministeri Juha Rehula, joka totesi, että hänellä olisi valmius asian eteenpäinviemiselle. Hän myös sanoi, että aiemmin valmisteltua lakiesitystä on käyty läpikin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Sitä on jalostettu niin, että se olisi tuotavissa eduskunnan käsittelyyn, mutta hallitus on tiimitoimintaa, ja näiltä osin hallituksen yhteiset päätökset ratkovat sen, millä tavalla tässä edetään, sanoi Rehula.

Silvia Modig (vas) muistutti, että nykyinen laki rikkoo ihmisoikeuksia vaatimalla lisääntymiskyvyttömyyttä, ja että YK on antanut Suomelle huomautuksen. Hän totesi kansanedustajien tehneen steriloimispakkoon liittyen lakialoitteen.

- Kun hallituksella ei ole rohkeutta tehdä kokonaisuudistusta, iloksenne voin kertoa, että kansanedustajat ovat jättäneet lakialoitteen koskien tätä steriloimispakkoa. Oletteko valmis toimimaan edes tämän yksittäisen räikeän ihmisoikeusloukkauksen kohdalla, kysyi Modig.

Rehula vastasi Modigin kysymykseen toteamalla, että translain valmistelua on jatkettu.

Rehulan toisen vastauspuheenvuoron jälkeen Mika Niikko (ps) kritisoi sekä äitiyslaki-kansalaisaloitetta että translain muuttamista. Niikko vetosi "normaaliin käsityskykyyn" aihepiirin suhteen.

Asian käsittelyn lopuksi Rehula vielä viittasi kansainvälisiin sopimuksiin, joihin lainsäädäntötyössä on tukeuduttava. Hän myös katsoi asian suhteen kyseen olevan ihmisoikeuksista.

- Niiden ihmisten kohdalla, joita tämä translaki koskisi, on kyse heidän ihmisoikeuksistaan. Sen verran asiasta oletan tietäväni, että se matka, joka translain myötä mahdollistuisi, helpottaisi ihmisen elämää, sanoi Rehula.

Myös äitiyslaki esillä

Keskustelussa käsiteltiin myös Äitiyslakia. Kasvi muistutti, että toisen äidin vanhemmuuden tunnustaminen jo neuvolassa turvaisi lapsen perhesuhteet elämän alusta asti. Kasvi viittasi jo aiemmin valmisteltuun uuteen äitiyslakiin, ja totesi, että Sipilän hallitus ei ole tuonut tuotakaan lakia eduskunnan käsiteltäväksi.

Oikeusministeri Antti Häkkänen vastasi kysymykseen toteamalla, että ministeri toteuttaa puolueiden yhdessä sopimaa listaa erilaisista hankkeista.

- Eli yhdessä sovitun ohjelman mukaan mennään ja siitä pidetään kiinni, sanoi Häkkänen.

Äitiyslaista tehty kansalaisaloite on parhaillaan lakivaliokunnan käsiteltävänä. Sitä ei ole ainakaan toistaiseksi annettu eduskunnalle.

- Kansalaisaloitteilla ei ole mitään merkitystä, jos niistä ei tuoda mietintöä tänne saliin, jotta kansalaiset saisivat eduskunnan mielipiteen sille esitetylle asialle, sanoi Modig.

Rehula vastasi, että on eduskunnan käsissä, millä tavalla sitä asiaa käsitellään.

Eduskunnan pöytäkirja: Suullinen kysymys translaista (Jyrki Kasvi vihr) PTK 79/2017/2.3

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!