Toronton Church Streetille ´kirkollinen´ baari

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • jnsto
  • 1
Rukoilemalla homoutta tuskin saadaan poistetuksi, epäillään uuden Church -baarin oven julisteessa.

Toronton Church Streetillä avataan baari nimeltään Church on Church. Ikkunaan liimatut iskulauseet herättävät ehkä ensiksi epäilyn, että jokin Kanadan monista kirkoista on tehnyt toimitila-avauksen homokadulle. Näin ei kuitenkaan ole, vaan kyse on 25-vuotiaan yrittäjän ideasta. Ja nimikin perustellaan mieluiten sillä, että aiemmin sanan church merkitys oli yleisemmin piiri tai yhteisö.

Baarin sisustuksessa aiotaan kuitenkin käyttää hienovaraisesti uskontomaailmaan viittaavia elemettejä, kuten hämäryyttä ja marmoria. Talon mahtavat puiset kattoparrut on otettu esille. Paikalla toimi kevääseen saakka George´s Play -niminen homobaari.

Gaykorttelin alapuolelle avattu Maple Leaf -ostoskeskus ei ole haitannut Villagea, vaan ehkä tuonut enemmänkin synergiaetuja ja tuo kulmille myös autoilla liikkuvia ostovoimaisia asiakkaita, alueen HLBT-väestön oheen. Kyseessä on entinen jääkiekkohalli Maple Leaf Hall. Kalliinpuoleinen Loblaws -ketju on avannut hyvin suuren ja tasokkaan valintamyymälän, yläkerrassa toimii viinakauppa (LCBO). Talon toiseen osaan tulee Ryersonin yliopiston opiskelija- ja liikuntatiloja.

Churchin gay-kortteleissa yrittäjät vaihtuvat usein, mutta vielä viime vuonna pelättyä tyhjentymistä Maple Leafin takia ei ole tapahtunut. Pitkään eurooppalaistyyppisiä tuotteita, etenkin lihaa, myynnyt Reithers on yrittäjänsä ikäännyttyä lopettanut ja liiketila oli heinäkuun 2012 alussa vielä tyhjänä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Villagen ytimessä eli Maitlandin ja Churchin kulmassa sijaitsevista kolmesta ravintolasta Village Cafe oli remontissa ja tulevaisuudesta liikkui eri tietoja.

Aikanaan mm Pride-vierailijoiden suosiossa ollut Days Inn Maple Leaf Hallin vieressä avasi parin vuoden remontin jälkeen Holiday Inninä. Days Inn oli loppuvuosinaan päässyt aika huonoon kuntoon eikä aiemmin taatusti Pride-viikolla loppuunmyyty hotelli enää täyttynyt. Kävelymatkan päässä on hotelleja kymmenittäin, mutta HLBT-turistien suosiossa ovat lähimmät eli Courtyard by Marriott ja Carltonilla toimiva Primrose.

Arkisen aamun kuva Toronton Churchilta, kun vuoden 2012 Priden roskat oli juuri saatu korjattua. Reithersin lihakaupan ikkunat olivat vielä tyhjinä, vasemmalla 24/7 valintamyymälä. Talon yläosan peitettyjen ikkunoiden takana toimii bathhouse ja gym Steamworks, ja ylinnä on hyvänpuoleisia vuokra-asuntoja.

1 kommenttia

Tapasin sinut ensimmaisen kerran Georges Play's. En tieda koska "kirkko" on auki varmaan myohaan. Ei ole enaan yhtakaan baaria joka aukeaa 11, niinkuin ennen. Suomessa ne aukeaa 9.

Vuokrat ovat paatahuimaavia Church St. illa