ToosaTV siirtyy keväällä Foxille

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
ToosaTV kertoi tiistaina siirtymisestään FOX-televisiokanavalle mm. omalla Twitter-tilillään.

Ilta-Sanomat kertoo, että lehden verkkosivustolla usean vuoden ajan julkaistu viihdeohjelma ToosaTV siirtyy tv-kanava Foxille. Drag-taiteilijat Cristal Snow (Tapio Huuska) ja NikoLa (Niko Mäkinen) ovat ehtineet tehdä sarjaa yli 250 jakson verran.

Maaliskuun aikana on määrä kuvata kahdeksan uutta jaksoa, joita nähdään televisiossa huhtikuussa alkaen. Foxille sarjan tuottaa Liisa Akimof.

Ilta-Sanomat kertoo, että tulevaisuudessa nähdään lyhyitäkin sketsejä, kun nykyään ToosaTV on ollut tunnettu siitä, että sen yksi jakso on yleensä ollut yhden tv-ohjelman koko tuotantokauden parodioiminen. Mainetta niittäneitä ToosaTV-hahmoja ovat olleet esimerkiksi Sossuäidit.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

ToosaTV:n toinen puolikas Cristal Snow osallistuu kappaleella "Love Is Blind" kevään 2016 Suomen euroviisukarsintaan eli Uuden Musiikin Kilpailuun. NikoLa puolestaan on ehdolla QX Gay Gaalan äänestyksessä Vuoden Dragiksi.

Ilta-Sanomat: ToosaTV siirtyy Fox-kanavalle - ´Teemme entistä rajumpaa komiikkaa´
ToosaTV Twitterissä
ToosaTV Facebookissa
Ilta-Sanomat: ToosaTV

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!