Tiukan linjan uskovaiset voittivat Berliinin kouluissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 3


16-vuotias koululainen Yunus M. oli valittanut Diesterweg-lukiosta. Syvästi uskonnollinen musliminuori vaati, että kouluun on saatava rukoilua varten erillinen rukoustila. Koulu oli kieltäytynyt vedoten riipumattomuuteensa. Hallinto-oikeus totesi, että lujasti uskovainen nuori ei voi odotella koulutuntien päättymistä päästäkseen rukoilemaan.

Tuntuu hieman erikoiselta, että homojärjestö ottaa asiaan voimakkaasti kantaa. LSVD näkee tässä päätöksessä uskonnollisten kiihkoilijoiden voiton. LSVD haluaa seksuaaliopetusta rukoushuoneiden sijaan. Kouluissa on oppilaita, joilla on vahvoja uskonnollisia käsityksiä. He pystyvät estämään opetusta. Islamilaiset ja evakelikaaliset oppilaat pitävät kouluissa huolen siitä, että seksuaaliopetusta kouluissa ei voida antaa. Urheilutunneilla on epämiellyttäviä tilanteita, kun vaaditaan tyttöjen ja poikien erottamista eri ryhmiin ja oikeutta tiettyihin vaatekappaleisiin. LSVD vaatii, että Berliinin senaatti valittaa hallinto-oikeuden päätöksestä.

Vihreät shokeerattuja

Vihreät ovat shokeerattuja. He sanovat, että maailmassa tuskin on ainoatakaan maata Iranin lisäksi, jossa kouluihin järjestetään rukoushuoneita. Yhteiskunanssa pitäisi pyrkiä integraatioon, mutta tämä johtaa eri ryhmien eristäytymiseen.


CDU ja FDP tervehtivät ilolla päätöstä

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Voittajapuolue liberaalit, FDP, puhuu "viisaasta päätöksestä". Uskonnonvapautta suojellaan ja suvaitsevaisuutta lisätään. Kristillisdemokraatit, CDU, sanoo, että päätös pitää huolen siitä, että uskonto näkyy yhteiskunnassa. Valtio voi olla silti neutraali. Mutta CDU:n mielestä rukoushuoneiden pitää olla avoimia kaikille, joita rukoilututtaa - ei vain muslimeille.

Katolinen arkkipiispa piti päätöstä hyvänä.Uskonnonvapaus vahvistuu.

Kolulut pelkäävät, että syntyy uskonnollisia konflikteja, ja ne vaikuttavat koulurauhaan. Diesterweg-lukiossa 80% oppilaista on eri kulttuureista, ja heidän välilleen voi syntyä yhteenottoja. Rehtori sanoi,että kun kaikki pitävät kiinni omista oikeuksistaan, hän voikin sulkea koko koulun.

3 kommenttia

Saakohan siellä käydä kesken koulupäivän tekemässä jotain muutakin kuin palvomassa henkiolentoja? Esim. meditoimassa tai kuuntelemassa musiikkia kun alkaa ahdistaa? Arvaanpa että ei.
Ja runkkaamiseen pitäisi myös varata erilliset tilat, varmaan homoille ja heteroille erilliset, ettei tarvitsisi käyttää vain vessoja, kuten kai yleensä on ollut tapana.