Timo Soini marssi Pariisissa homoliittoja vastaan

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 42

Radiouutiset kertoo, että Timo Soini oli sunnuntaina mukana Pariisin suuressa homoliittoja vastustavassa mielenosoituksessa. Ranskaa hän ei kertomansa mukaan juuri osaa, mutta lippu liehui kädessä. Soini sanoo, että jonkun pitää uskaltaa vastustaa homoliittoja. Entä mikä lippu? Paikalliset antoivat lipun, jossa oli isä, äiti ja lapsi.

Soini sattui sopivasti Pariisiin puolueveljien kokoukseen ja päätti lähteä marssille. Marssiin osallistui eri tietolähteiden mukaan ainakin 150 000 ihmistä. Soini on viime aikoina entistä kovemmin esiintynyt homoavioliiton vastustajana.

Soinin haastattelu Areenassa

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

42 kommenttia

  • 1 / 42
  • puppeliassi
  • 28.5.2013, 16.37
ja tuollaista homofobia mun rakas siskonikin äänesti jossain eu vaaleissa. olisi pitänyt tulla jo ala asteikäisenä kaapista niin olisi hän sentään ollut äänestämättä tota sensuroitua!

onneksi sentään pressanvaalissa äänesti ekalla ja tokalla kierroksella haavistoa :)
Tottakai Soinilla on oikeus osoittaa mieltään kannattamiensa arvojen puolesta. Eri asia lainsäädännön puolella on yhdistää tasa-arvoisia/-vertaisia ihmisoikeuksia kannattamaansa maailmankatsomukseen. Suomessa julkisen vallankäytön tulisi olla uskonnoista ja arvoista vapaata. Vaikka yli puolet suomalaisista kuuluukin uskonnolliseen "lahkoon"- oletettavasti myös parlamentaarisesta eduskunnastakin, ei se saisi vaikuttaa lainsääntöön millään tavalla.