Testamenttilahjoitusten puuttuessa Setan on syytä katsoa peiliin

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • (päivitetty )
  • Juhani Viherlahti
  • 11
Sadonkorjuun aika.

Miksi perintöjä ei ole tuloutettu Setalle, ihmetellään? Hesari tutki 14 järjestöä. Seta ei ollut saanut ainuttakaan perintöä. Syitä on useita, mutta eräs syy on Seta itse.

Sateenkaariväestön yksi osa on tullut selkeän tietoiseksi siitä, että jonakin päivänä juhlat päättyvät ja kuolema on oikeasti edessä. Se ei ole enää vain teoreettinen mahdollisuus, kuten ajateltiin nuorempana. Ystäviä ja tuttuja kuolee niin itseä vanhemmista kuin nuoremmista.

Elämänsä rajallisuuden nyt tiedostavalla porukalla ei ole kunnollista kosketuspintaa Setaan. Osa noista ihmisistä on edelleen tiukasti kaapissa. Heille ei voisi tulla kuuloonkaan se, että homous paljastuisi edes kuoleman jälkeen esimerkiksi testamentin sisällössä, vaikka lähipiiri on aavistanut asiantilan jo kauan sitten.

Setan nimi ei ole ollut hyvässä maineessa menneisyydessä. Vanhenevalla sateenkaariväeston osalla on historiallisista syistä ennakkoluuloja Setaa kohtaan. Muistetaan ajat, jolloin Setassa tapeltiin kuvaannollisesti verissäpäin mm. poliittisista linjauksista. Omalta ikäluokaltani olen kuullut useita kertoja kommentin, että ne siellä Setassa ovat kaikki kommunisteja, joiden kanssa ei haluta olla missään tekemisissä. Todellisuus on tänään kuitenkin toinen. Huonosta maineesta ei ole kuitenkaan päästy kunnolla eroon, eikä sitä ole erityisesti edes yritetty suhteessa vanhempaan sateenkaariväestöön.

Kosketuspintaa ei synny myöskään Setan yleisimpien aktiviteettien myötä. Hyvin monet niistä on suunnattu kohderyhmältään nuorille ja viriileille nuorenmielisille. Ikäihmisille tarkoitetut aktiviteetit eivät ala klo 22.00. Silloin alkaa uniaika!

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Setassa virkailijat vaihtuvat. Yhteydet vanhoihin aktivisteihin katkeavat. Heitä ei Setalle ole olemassa muutaman virkailijakierron jälkeen. Jotku aktivisteista eivät jaksa pitää yllä yhteyksiä. Jotkut eivät kehtaa, vaan odottavat, että Setassa edes jollakin tavoin muistettaisiin heidän panoksensa yhteiseksi hyväksi. Niin ei enää tapahdu kuin vain hyvin harvojen aktivistien kohdalla.

Jokin aika sitten Seta lanseerasi testamenttikamppanjan, jossa luvattiin kirjoittaa testamentti ilmaiseksi (!), jos Setalle tulee tuottoja testamentin kautta. Periaatteessa asiaa ei oltu ajateltu loppuun testamentin antajan kannalta. Koin itse kampanjan lähinnä loukkaavana. Tuo viesti minulle oli jotakuinkin niin, että määrä omaisuutesi Setalle, niin me hyväntahtoisesti emme velota testamentin kirjoittamisesta. Toivottavasti emme kuule sitten sinusta mitään, ennen kuin olet potkaissut tyhjää.

Se, jolla on omaisuutta testamentattavaksi, hänellä on varaa varmasti palkata myös oma juristi testamentin laadintaan. Setasta ilmoitettiin, että tiedossa on henkilöitä, jotka ovat testamentanneet Setan hyväksi. Todellista määrää ei tiedetä, koska testamentista ei kirjoittamisen aikaan tarvitse ilmoittaa saajalle.

Yksi vieraannuttava syy on myös joidenkin "piireissä" liikkuvien henkilöiden suhtautuminen ikäihmisiin/vanhuksiin. Kohdatessaan vanhuksen, tuollaisen yksilön testosteronin kyllästämiin aivoihin mahtuu tasan yksi ajatus "YÖK!". Se näkyy takuuvarmasti tuolle homovanhukselle, vaikka sanaakaan ei lausuttaisi ääneen. Se voi olla vanhukselle äärimmäisen loukkaavaa. Tuollaisen tilanteen jälkeen ikäihmisen on kovin helppoa ajatella, että ne kaikki ovat samanlaisia. Hän ei halua olla missään tekemisissä sen porukan kanssa, saatikka antaa heille omaisuutensa. Asiaa ei helpota ymmärrys, että Testosteroni-Taavin päässä todellisuudessa käynnistyy kohtaamisessa pelkoreaktio omasta vanhenemisesta. Siksi ajatus vanhenemisesta ei voi mahtua hänen päähänsä missään muodossa.

Hyvän asian voivat pilata myös yksittäiset setalaiset käyttäytymisellään. Niin on käynyt minulle. Parisuhdelain säätämisen aikoihin pidin mieheni kanssa itsestään selvänä, että Seta on yksi perinnön saajista huomattavalla osuudella. Testamentissamme luki Seta varsin pitkään, mutta eipä lue enää.

Uutisjuttu siitä, miksi testamentteja ei osoiteta Setalle

11 kommenttia

  • 1 / 11
  • Kaunoja?
  • 13.10.2014, 9.07
Olipa raju henkilökohtainen purkautus...
  • 2 / 11
  • Syysmies
  • 13.10.2014, 13.28
Kiinnostava näkökulma! Järjestääkö Seta muuten keski-ikäsille tai vanhemmille tapahtumia? Olen itse yli nelikymppinen mies ja kaverini on parikymmentä vuotta vanhempi, mutta koska kumpikin on "myöhäisherännäinen", meille ei ole syntynyt sidosryhmiä ja sellaista tuntuu olevan vaikea enää löytää, kun baarit eivät kiinnosta.