Teksasissa puuhataan "vessalakia" - it-jättiyritykset vastustavat

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 2
Texasin pääkaupunki on Houston

Yhdysvaltain Teksasin osavaltiossa ollaan säätämässä lakia, jonka mukaan transsukupuolisten olisi valittava käyttämänsä julkinen saniteettitila syntymätodistukseen merkityn sukupuolen mukaan. Joukko it-alan jättiyritysten johtajia on asettunut näkyvästi vastustamaan lakihanketta.

The Verge -julkaisun uutisesta kertoo Suomessa Tivi.

Vastaavanlaisia lakeja on säädetty eräissä muissakin osavaltioissa. Säännökset koskettavat erityisesti oppilaitoksia. Varsinkin hlbti-järjestöt katsovat tällaisten lakien olevan syrjiviä transsukupuolisia kohtaan.

Joukko Teksasin alueellakin toimivia it-jättiyritysten johtajia on lähestynyt kirjeitse repubikaanikuvernööri Greg Abbottia ja vaativat lakiesityksen hylkäämistä. Yritysjohtajat toteavat syrjivän lainsäädännön olevan haitaksi niin yritysten työntekijöille kuin liiketoiminnallekin.

Kirjeen allekirjoittaneisiin kuuluvat kymmenen muun johtajan muassa Amazonin Jeff Wilke, Applen Tim Cook, Facebookin Mark Zuckerberg sekä Googlen Sundar Pichai. Kirje on päivätty 27. toukokuuta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

- Osavaltion huomattavina työnantajina olemme vakavasti huolissamme siitä, että tällainen lainsäädäntö voisi syvästi vahingoittaa Texasin mainetta perheille sekä liiketoiminnalle avoimena ja ystävällisenä, todettiin kirjeessä.

Kirjeessä nostetaan esiin lakihankkeen kielteiset vaikutukset osavaltion kyvylle houkutella, rekrytoida ja säilyttää huippulahjakkuuksia sekä liiketoiminnan investoinneille.

Teksas on sekä asukasluvultaan että pinta-alaltaan USA:n toiseksi suurin osavaltio. Osavaltion talous perustuu tietotekniikalle, öljylle ja maakaasulle, energiantuotannolle, maataloudelle ja teollisuustuotannolle.

The Verge: Apple, Facebook, and Google CEOs unite in opposition to Texas discrimination
The Dallas Morning News: Mark Zuckerberg, Tim Cook to Texas Gov. Greg Abbott: Don´t pass discriminatory laws
Tivi: Facebook, Apple ja Google vastustavat ´vessalakia´ – ´haitaksi sekä työntekijöille että liiketoiminnalle´

2 kommenttia

Taas osoitus siitä miten Yhydsvallat on muuhun läntiseen maailmaan verrattuna äärimmäisen uskonnollinen ja konservatiivinen valtio. Oikea länsimaiden sosiaalinen kehitysmaa ja takapajula.

Onneksi Suomi on sentään sen verran sivistynyt että täällä ei tarvitse käydä tällaista abrahamilaisten vihauskontojen yllyttämää keskustelua.
Ranneliikkeessäkin on aiemmin uutisoitu tutkimuksista, joiden mukaan sallivat ja tasa-arvoiset yritykset pärjäävät konservatiivisia yrityksiä paremmin. Luovat yksilöt hakeutuvat mieluummin hommiin liberaaleja yrityskulttuureja vaaliviin yrityksiin.

On se vaan kumma, etteivät tällaiset yksinkertaiset asiat mene konservatiiveilla jakeluun.