Tekoäly tunnistaa suurella todennäköisyydellä kasvokuvasta ihmisen seksuaalisen suuntautuneisuuden

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • Sami Mollgren
  • 5

Ihmisen seksuaalista suuntautuneisuutta on mahdollisuus arvioida kasvoista otettujen valokuvien perusteella. Stanfordin yliopiston tutkimuksesta kertoo The Guardian.

Yksittäisestä kasvokuvasta miesten kohdalla osumatarkkuus oli 81 prosenttia ja naisten kohdalla 74 prosenttia.

Kuvia analysoineen tekoälyn käyttämä matemaattinen malli perustui 35 326 kasvokuvan otokseen. Kuvat oli julkaistu verkossa olevassa yhdysvaltalaisessa deittipalvelussa ja tutkimuksessa kuvat oli luokiteltu deitti-ilmoituksen tehneen kertoman seksuaalisen suuntautuneisuuden perusteella. Malli laitettiin vertaamaan kuvapareja, joista toisessa oli homo ja toisessa hetero.

Tietokonemallin osumatarkkuus putosi, kun se pantiin kahden kuvan vertailemisen asemesta päättelemään yksittäisen kuvan henkilön seksuaalista suuntautuneisuutta. Tietokone arvioi silloin osan heteromiehistä olevan todennäköisemmin homoseksuaaleja kuin oikeasti homoseksuaalisten miesten. Toisaalta tekoälyn osumatarkkuutta pystyttiin nostamaan miesten kohdalla 91 prosenttiin ja naisten kohdalla 83 prosenttiin, kun sen analysoitavaksi annettiin viisi kuvaa.

Tehdyn tutkimuksen ulkopuolelle oli rajattu värilliset sekä transsukupuoliset ja biseksuaaliset henkilöt.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tutkijat havaitsivat, että homoseksuaalisilla henkilöillä kasvonpiirteet ja ilmeet poikkesivat keskimäärin heteroseksuaalisten samaa sukupuolta olevien henkilöiden vastaavista. Lisäksi kävi ilmi, että homomiehen leuka on keskimäärin ohuempi, nenä pidempi ja otsa isompi kuin heteromiehellä. Lesboilla puolestaan leuka oli suurempi ja otsa pienempi kuin heteronaisilla.

Ihmisten tarkastellessa kuvia, oli osumatarkkuus seksuaalisesta suuntautuneisuudesta miesten kuvien kohdalla 61 prosenttia ja naisten kohdalla 54 prosenttia. Perinteisesti käsitteellä homotutka (engl. gaydar) on viitattu ihmisen kykyyn tunnistaa toisen henkilön homoseksuaalisuus tämän olemuksen perusteella. Tutkijoiden arvion mukaan kasvot sisältävät seksuaaliseen suuntautuneisuuteen liittyvää tietoa enemmän kuin ihminen voi havaita ja ihmisaivot voivat tulkita.

Tutkijoiden mukaan tutkimuksen tulos myös vahvistaa käsitystä siitä, että seksuaalinen suuntautuneisuus on synnynnäinen ominaisuus, ei yksilön valinta. Seksuaalisen suuntautuneisuuden vaihteluun vaikuttaa tutkijoiden arvioiden mukaan altistus tietyille hormoneille ennen syntymää.

Tekniikan kehittymisen suhteen nostetaan esiin huoli siitä, että ihmisten yksityisyyden piiriin kuuluvia asioita aletaan tekoälyn kehittyessä arvioimaan ihmisen ulkoisen olemuksen perusteella, ilman ihmisen omaa tahtoa. Tutkijat katsovat, että vastaavalla tavalla kasvonpiirteistä olisi mahdollista arvioida myös henkilön poliittisia mielipiteitä tai persoonallisuutta.

Jo tätä ennen on löydetty ihmisten fysiologiasta yksityiskohtia, joiden on jollain tavalla havaittu olevan yhteydessä seksuaaliseen suuntautuneisuuteen. Suhteellisen korkealla todennäköisyydellä on pystytty jo aiemmin päättelemään yksilön seksuaalinen suuntautuneisuus sen perusteella, miten tämä reagoi katsoessaan valokuvia, joissa esiintyy eri sukupuolta olevia henkilöitä.

The Guardian: New AI can guess whether you´re gay or straight from a photograph
OSF: Deep neural networks are more accurate than humans at detecting sexual orientation from facial images.

5 kommenttia

Kun data yhdistetään, eli esim. ulkoisten piirteiden morfologia ja neurofysiologisten reaktioiden mittaustulokset ja tehdään toistomittauksia, saavutetaan hyvinkin korkeita sekä sisäisiä että ulkoisia tarkkuuksia itseilmoitetun seksuaalisen suuntautuneisuuden suhteen koehenkilöillä.

Tämä ei ihmetytä, koska nainen ja mies ovat keskimäärin morfologialtaan ja neurofysiologisesti erilaisia. Kaikki seksuaalis-sukupuolisuusvariaatiotkin voisivat olla samaan tapaan tunnistettavissa.

Biseksuaalien puuttuminen tutkimuksesta on harmi. Minusta on alkanut vaikuttaa, etteivät biseksuaalit edusta "välimuotoa", vaan "kahdentumista". ;)
No tälläiset sitten vaan rajoille niin ei pääse "rikolliset" maahan