Tasa-arvoisen avioliittolain vaikutukset kirkon lainsäädäntöön kompastuvat määräenemmistösäädöksiin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Kalervo Salo, lääninrovasti, teologian tohtori (kuva JuhaniV)


Kirkossa näitä asioita on pohdittu työryhmissä jo vuodesta 2002 alkaen. Kalervo Salo, lääninrovasti, teologian tohtori, selvitti tilannetta.

Kirkolla on vihkimisoikeus. Vihkiminen etenee niin, että kihlakumppanien on vastattava myöntävästi kysymykseen, tahtooko hän mennä kihlakumppanin kanssa avioliittoon. Kirkkokäsikirjassa on määritelty vihkimisen tapa. Osapuolina ovat mies ja nainen. Piispainkokous vuonna 2010 mietti parisuhdelain seurauksia. Avioliiton laajentaminen samaa sukupuolta oleviin poikkeaa kirkon perinteestä. Myös Kirkolliskokouksen perustevaliokunta vuonna 2010 pohti asiaa. Sen mukaan kirkko ei voi muutttaa omaa avioliittokäsitystään, koska se kuuluu kirkon uskonkäsitykseen ja ihmiskuvaan.

Piispainkokous antoi kuitenkin 9.2.2011 pastoraalisen ohjeen vapaamuotoisesta rukouksesta parisuhteensa rekisteröineille. Siinä ei kuitenkaan ole kyse avioliittoon rinnastettavan parisuhteen siunaamisesta. Ei ole sormusten vaihtoa tai puolisoiksi julistamista. Piispa vastaa hiippakunnassa ja kirkkoherra seurakunnassaan ohjeen valvonnasta.

Kun tasa-arvoinen avioliittolaki tulee, sen vaikutus kirkolliseen lainsäädäntöön ei varmaankaan tapahdu kuin tuosta vaan. Ehdotus kirkkolain muuttamiseksi vaatii 3/4-määräenemmistön kirkolliskokouksessa. Sama määräenemmistö tarvitaan kirkkojärjestyksen ja kirkkokäsikirjan muuttamiseen.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kesto 9 min 15 sek

Audio

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!