Tampereen keskustelu: Perustuslaista, kirkosta ja ihmisoikeuksista 3

  • Artikkeli
  • Tapahtumaraportit
  • vaeltaja2006
  • 1

Tampereella eilen järjestetyssä paneelikeskusstelussa valotettiin myös perustuslakivaliokunnan roolia ja suhdetta ihmisoikeuksiin. Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeudet ovat aika uusi asia. Yhteiskunnassa käsitys ihmisoikeuksista muttuu vähitellen - ja luultavasti parempaan suuntaan. Perustuslakivaliokunta on valmis arvioimaan asian uudelleen, kun yhteiskunnassa ilmapiiri muuttuu.

Eduskunta, kirkko, perustuslaki ja ihmisoikeudet

Pitäisikö uskonnollinen ja juridinen puoli kokonaan erottaa toisistaan? Voisivatko maalliset viranomaiset tehdä päätöksensä ilman kirkon kannanottoja? Oras Tynkkynen muistutti, että nyt lakialoitteessa puhutaan siviilivihkimisestä. Kirkon asioihin ei kajota

Tuija Brax kertoo hieman perustuslakivaliokunnasta ja sen kannanmuodostuksesta. Tämä on ihmisoikeuskysymys, mutta Suomen perustuslaki ei velvoita käyttämään samaa nimikettä hetero- ja homoliitoille. Perustuslakivaliokunta on kuitenkin todennut, että viime vuosien uudistukset ovat olleet muutoksia oikeaan suuntaan, perustuslain pykälä 6 momentti 2 otetaan huomioon. Nyt perustuslakivaliokunnassa pyritään yksimielisyyteen, konsensukseen. Jos olisi jouduttu äänestämään, olisi voinut käydä niin, että voittajat olisivat sanoneet: tämä ei ole tasa-arvokysymys. Viimeisen kahden vuoden aikana rintamalinjat ovat tiukentuneet. Maailmalla on esimerkkejä tiukentumisesta, mm. Unkarin tilanne. Islannissa vastaavat päätökset tehtiin yksimielisesti.

Piia Puu Oksanen Amnestysta puhuu siitä, miten uutta tämä ajattelu on. Vasta äskettäin on alettu ymmärtää, että seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asiat ovat ihmisoikeusasioita. Ensimmäinen asiaa koskeva ihmisoikeuskomitean päätös on vuodelta 1994. YK teki päätöksensä vasta viime vuonna. Ymmärrys asiasta on hyvin uutta.

Riku Karppinen kertoi esimerkin siitä, miten uskonkäsityksiä helposti loukataan. On ihmisiä, joille Pekka Haavisto ei perhemuotonsa vuoksi sopinut ja loukkasi uskonkäsitystä.

Audio

Suomessa perustuslakivaliokunnassa parlamentaarikot valvovat parlamentaarikkojen päätöksiä. Voisiko meillä olla perustuslakituomioistuin, kuten esim. Saksassa? Tuija Braxin mukaan tuomarikunnan asenteet ovat hyvin vaihtelevia, eikä perustuslakituomioistuin takaa moderneja ratkaisuja. USAssa se on vielä hyvin politisoitunut. Suomessa asiat ovat perustuslakivaliokunnassa nopeasti edenneet. Tasa-arvoisen avioliittolain kannalta tärkeämpi juuri nyt on lakivaliokunnan kanta. Eduskunnan puhemiesneuvosto voisi periaatteessa perustaa myös erityisvaliokunnan jonkin asian selvittelyyn.

Oras Tynkkynen pohdiskelee vielä, miten epävarmoihin parlamentaarikoihin voitaisiin vaikuttaa. Kansanedustajia myös kiinnostaa se, miten he pääsevät jatkokaudelle eduskuntaan. Kansanedustajan olisi hyvä tietää, että heidän kannattajissaan on tasa-arvoisen avioliittolain kannattajia.

Audio

Hilkka Olkinuora pohdiskelee kirkon käyttämää argumentaatiota ja väittämiä. Outi Hannula pohtii, mitä vielä voi tehdä, että lakialoite saataisiin eteenpäin.

Audio

Loppuun vielä kokoavaa keskustelua: Amnestin Pia Puu Oksanen, Oras Tynkkynen, Tuija Brax, Hilkka Olkinuora, Oras Tynkkynen

Audio
Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • tasvina
  • 15.2.2012, 14.51
Suuret kiitokset vaeltajalle keskustelun taltioinnista!

terveisin: Tampereen Seudun Vihreät Naiset