Tampere Pride 2012 marssilta kuvasatoa

  • Uutinen
  • Pride
  • (päivitetty )
  • Juhani Viherlahti
Marssille lähdettiin Tullintorilta

Pirkanmaan Setan puheenjohtajan Mikko Väisäsen raportti pride-marssista.

KIITOS VAPAAEHTOISILLE: Pirkanmaan Setan Pride-kulkueen marssijamäärä huikea

Lauantaina Tampereella marssittiin yhdenvertaisuuden ja ihmisoikeuksien puolesta. Ylen tietojen mukaan pride-kulkueeseen osallistui jopa 600-700 henkeä. Marssijoita oli pari sataa viimevuotista enemmän. Ryhminä kulkueessa oli mm. Amnesty International, Pirkanmaan Vasemmistoliitto, Virnu, Kasary ja Demarinuoret. Marssimassa oli myös Dan Koivulaakso.

Pirkanmaan Seta oli tehnyt tiivistä yhteistyötä poliisin kanssa ja kulkue sujui rauhallisesti. Pride-mielenosoituksen henki oli loistava ja media seurasi kulkuetta tiiviisti. Sääkin oli suosiollinen.

Kulkue siirtyi reilua viikkoa ennen kokonaan Pirkanmaan Setan järjestettäväksi. Kireästä aikataulusta huolimatta luvat, vakuutukset, reitin suunnittelu ja kulkuetekniikka (äänentoisto, vetoauto, musiikki yms) saatiin hoidettua. Vapaaehtoiset saivat koottua joukot yhteen ja Pirkanmaan Setan toimisto muuttui ympärivuorokautiseksi tehtaaksi, jossa yhdistysaktiivit maalasivat kylttejä, mielenosoituslakanoita ja painoivat mm. tuhat pinssiä jaettavaksi tapahtumassa. Yksi vapaaehtoisista oli virkannut käsin Pirkanmaan Seta nimikirjaimet ja ommellut ne suureen sateenkaarilippuun kiinni. Lippu komisti pride-kulkueen vetoautoa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Erityiskiitos avusta kuuluu Pieta Hyväriselle, joka oli toteuttanut vuonna 2011 Lutkamarssin. Ravintola Mixei huolehti kulkueen järjestyksenvalvojien hankkimisesta ja riittävä määrä liikenteenohjaajia saatiin myös kokoon ennätysajassa sosiaalisen median avulla. Aivan yllättäen Amnesty internationalin Suomen osasto tarjoutui kattamaan osan kulkuejärjestelyistä yhdistykselle koituneista ylimääräisistä kuluista, sillä kulkueen järjestäminen moninkertaisti Pirkanmaan Setan ennakoimat pride-kustannukset.

Apulaispormestari Olli-Poika Parviainen otti kulkueen vastaan Tampereen kaupungin puolesta ja antoi pride-rauhan julistuksen Frenckelinaukiolla. Julkaisemme julistuksen myöhemmin. Pride tunnelmaa vauhditti Legioonateatterin La Murga-rumpuyhtyeen latinolaisrytmit 14 rumpalin voimalla.

Kulkuejärjestelyjen lomassa yhdistys järjesti myös ennaltasuunnitellun pride-ohjelmansa. Vanhan kirkon tunnelmallinen Sateenkaarimessu kokosi yli 60 vierasta ja Sateenkaari-iltamat yli sata henkeä. Mukana oli myös yhdistyksen vagabondi-veteraaneja. Iltamissa esiintyi yhdistyksen Kaappilaulajat-kuoro ensimmäistä kertaa. Esitys oli kerrassaan huikaiseva, kuoron keikkakalenteri tulee taatusti täyttymään hetkessä.
Lisäksi yhdistyksen Elämää sateenkaarilipun alla -kirjoituskilpailun tulokset julkistettiin. Kilpailusta tiedotamme lisää myöhemmin. Iltamien jatkona järjestetyt Leimarit vetivät tuttuun tapaan yleisöä. Leimautumis-bileet on yhdistyksen 30 vuotta toteuttama bile-tapahtuma ja sillä on oma tavaramerkki. Lue myös paneelikeskustelun oma tiedote.

Yhdistys kiittää nöyrästi vapaaehtoisia ja aktivisteja, joita ilman kulkue ja muu ohjelma ei olisi onnistunut. Prideä oli ihana rakentaa yhdessä talkoilla. Yhteisöllisyys kannatteli tiukkaa toteutusaikataulua ja noste jatkui koko priden yli, eikä riemu yhteisestä tavoitteesta kadonnut kiireestä huolimatta.

***********

Ranneliike.netin toimituksen kommentti:
Ranneliike.netin toimittajia ei ollut paikalla Tampere Pride 2012 -tapahtumissa. Kuva- ja uutisaineisto on saatu verkkosivullemme paikallisten tamperelaisten ystävällisellä myötävaikutuksella, mistä heille parhaat kiitokset.

21.07.2012 20:50
Tänään lauantaina marssittiin myös Tampereella Tampere Pride 2012 -tapahtumassa.

Järjestäjien arvion mukaan marssiin osallistu viitisensataa henkilöä. Tarkempia lukuja saataneen poliisilta.

Marssija kokoontuivat Tullintorille.

Kuvat: Hannu Kaski

Amnesty oli marssilla mukana.
Pride-kulkue päätyi Frenckelinaukiolle, jossa pidettiin puheita ja kuultiin musiikkia.
Tampereen kaupungin apulaispormestari Parviainen (selin kameraan) puhui mm. kaupungin tasa-arvo- ja yhdenvertaisuusohjelmasta pride-paraatin osallistujille.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!