Taidokasta peiteilmaisua 50-luvulta: YLE uusi Martti Merenmaan muistelot ystävästään Uuno Kailaasta

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • jnsto
  • 1

50-luvun Suomessa ja arvomaailmaltaan varovaisessa Yleisradiossa puhuttiin homoseksuaalisuudesta kiertoilmaisuin tai jättämällä asia kuulijan pääteltäväksi. Lauantaina 24.3.12 Radio 1 uusi arkistosarjassa Martti Merenmaan (1897-1972, oheinen kuva vuodelta 1940) muistelun vuodelta 1953 ystävästään Uuno Kailaasta (1901-1933).

Sanaa homoseksuaalisuus ei esitelmässä mainita. Valveutuneet aikalaiskuuntelijat ovat asian oivaltaneet, ja useimmat ennalta tienneet. Tuohon aikaan ei ollut televisiota ja radiossa vain yksi suomenkielinen kanava, joten esitelmätkin olivat suuren yleisön ohjelmistoa. Tavallinen peruskuuntelija on tuskin kuitenkaan häiriintynyt, ilmaisu oli tarpeeksi peittelevää.

Merenmaa kertoi Kailaan isoäidin lukeneen paljon vanhan testamentin synkkiä kertomuksia ja päättelee niistä muodostuneen Kailaalle kohtalokas syyllisyyden tunne. – Kun Kailas sitten joutui isompana eroottisten probleemien eteen, juuttui hän tottumukseen, joka yhä lisäsi hänen syyllisyydentuntoaan ja alemmuskompleksiaan, sanoi puhuja. Siis mihin tottumukseen Kailas juuttui, kysyi ehkä vuoden 1953 kuuntelija.

Merenmaa kertoo, että Kailas "ihaili naista", mutta arvelee, ettei Kailaalla todennäköisesti ollut koko elämänsa aikana mitään ”todellista ja täydellistä rakkaussuhdetta” .

Merenmaa kertoi ohjelmassa Kailaan kertoneen hänelle avoimesti ongelmistaan. Merenmaalla oli ollut tosiaan myös aikaa kuunnella. Toimittaja-kirjailija nimittäin asui Helsingissä, mutta hänen opettajavaimonsa oli lapsineen muuttanut jo 20-luvun alussa Kuopioon ja puolisot tapasivat pääasiassa vain kesäisin.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Merenmaa oli siirtynyt Kuopioon vaimonsa luo ympärivuotisesti vasta 30-luvun alkupuolella. Kailas kuoli 1933. -Uuno Kailaan varhainen kuolema lienee vaikuttanut siihen, että Brondan vintti ja epäsäännöllistä elämää viettävät taiteilijapiirit saivat vaihtua Kallaveden maisemiin, kirjoittaa Kuopion kaupunginkirjaston sivusto Tuhannet tunteet.

Vuoden 1953 ohjelmassa ilmeisesti sivutaan myös kysymystä homoseksuaalisuudesta joko hankittuna tai myötäsyntyisenä ominaisuutena. Merenmaa viittaa nimittäin Kailaan ”hermoston syntymässä perittyyn rakenteeseen”.

Wikipedia mainitsee Merenmaan Kailaan ”erityisenä kumppanina” Merenmaan julkaistessa kirjallista aikakausilehteä Kauno-Sanomia.

Martti Merenmaan muistelut YLE:n arkistossa (äänilinkki)
Kuopiolaisen Tuhannet tunteet-sivuston kuvaus Merenmaan \"vaellusvuosista\".
Martti Merenmaa wikipediassa

1 kommenttia