Tahdon2013 ja "Aito avioliitto" kohtasivat radiokeskustelussa

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren
  • 8

Tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä edistäneen kansalaisaloitteen taustalla vaikuttaneen Tahdon2013-kampanjan puheenjohtaja Senni Moilanen ja yhdenvertaista avioliittolainsäädäntöä vastustavan Aito avioliitto -yhdistyksen tiedotussihteeri ja sen aloitteen toinen vireillepanija Pasi Turunen kohtasivat Radio Dein Viikon debatti -ohjelmassa keskiviikkona.

Keskustelun otsikkona oli: “Kenelle avioliitto pitäisi kuulua: Senni Moilanen Tahdon 2013-kampanjasta ja Pasi Turunen Aito Avioliitto -yhdistyksestä”.

Keskustelun alussa ohjelman vetäjä Ariel Neulaniemi toi esiin Ylen selvityksen, jonka mukaan kansanedustajista 143 ei halua lähteä kumoamaan edellisen eduskunnan hyväksymää tasa-arvoista avioliittolakia. Kumoamaan sitä lähtisi 40 kansanedustajaa.

Keskustelun alussa Turunen kuitenkin arvioi, että avioliittolain kaataminen ei olisi mahdotonta. Turunen vetosi siihen, että tasa-arvoinen avioliittolaki oli huonosti valmisteltu. Hänen mukaansa lakivaliokunnan ja lapsiasiainvaltuutetun esittämä lapsivaikutusarviointi on jätetty tekemättä. Turunen vetosi myös eduskunnan maanantaina hyväksymään YK:n lapsen oikeuksia koskevan yleissopimuksen valitusmenettelyä koskevaan pöytäkirjaan, joka mahdollistaa valituksen tekemisen YK.n lapsen oikeuksien komitealle, jos sopimusvaltio loukkaa yleissopimuksella tunnustettuja lapsen oikeuksia.

Turusen mukaan avioliittolaki on jo nykyään tasa-arvoinen, koska se ei rajoita homoseksuaalien oikeutta mennä naimisiin sen enempää kuin heteroseksuaalinkaan oikeutta - koska rajoitus on kaikille sama: avioliiton solmiminen on sallittua vain eri sukupuolta olevan kanssa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Turusen mukaan "ratkaiseva kysymys" eivät ole erilaiset parit, vaan "mitä avioliitto itse asiassa on". Turunen lähti viemään keskustelua avioliiton olemuksesta keskusteluun, ja Moilanen totesi avioliiton olevan lainsäädännössä "kahden aikuisen ihmisen välinen taloudellinen sopimus", jonka jälkeen Turunen tarttui lukuneutraalisuuteen ja nosti pöydälle lähisukulaisten väliset avioliitotkin. Hän perusteli kantansa vain miehen ja naisen väliselle avioliitto-oikeudelle biologialla ja sillä, että vain tällainen liitto synnyttää jälkeläisiä kasvamaan lähtökohtaisesti omien vanhempiensa hoidossa.

Moilanen totesi, että oikeus avioliiton solmimiselle on perusoikeus ja ihmisoikeuskysymys, eikä merkittävää ole se, moniko samaa sukupuolta oleva pari haluaa solmia avioliiton. Myöhemmässä yhteydessä Moilanen muistutti, ettei avioliittolaissa puhuta lisääntymisbiologiasta tai säädetä vanhemmuudesta, eikä avioliittoon astumisen edellytyksenä ole lisääntyminen.

Turunen katsoo, että avioliittolain uudistuksen jälkeinen "avioliitto ei ole yhtään mitään erityistä", koska avioliitto voitaisiin hänen mukaansa sen jälkeen määritellä miten hyvänsä.

Tasa-arvoisen avioliittolain kumoamista vaativa kansalaisaloite on menossa eduskunnan käsiteltäväksi, kunhan väestörekisterikeskus antaa lausunnon lopullisesta kannatusilmoitusten täyttäjien määrästä. Turunen kertoi, että Aito avioliitto -yhdistys aloittaa seuraavaksi vaikuttamistyön kansaedustajiin. Hän totesi yhden huomion olevan, että tasa-arvoisen avioliittolain valmistelussa ei noudatettu hänen mukaansa hyvää lainvalmistelutapaa, koska lapsivaikutusten arviointia ei ollut tehty.

Debatissa keskusteltiin myös "Aito avioliitto"- ja "Tasa-arvoinen avioliitto" -aloitteiden nimistä. Keskustelun vetäjä toi esiin molempien nimien kohdalla niiden roolin mielipiteen muokkaajina. Nimitykseen “Tasa-arvoinen avioliittolaki” kohdistuva kritiikki nostettiin esiin: ei ole itsestään selvää, minkä suhteen se on tasa-arvoinen - ja että tasa-arvoa olisi vaikeampi vastustaa. Nimitystä sukupuolineutraali avioliittolaki pidettiin parempana. Moilanen tosin totesi, että lakiesitys oli riittävän selkeä, joten asiasta päättäville kansanedustajille päätettävä asia ei voinut jäädä epäselväksi.

- Haluamme, että ihmiset ovat lainsäädännön tasolla yhdenvertaisia ja tasa-arvoisessa asemassa, totesi Moilanen.

Keskustelun vetäjä nosti esiin Tahdon 2013 -kampanjan onnistumisen viestinnässään; kampanja on saanut julkista tunnustusta viestintä- ja markkinointialan toimijoilta. Moilanen totesi, että palkintoja on hyvinkin paljon enemmän kuin keskustelun vetäjä luetteli.

Keskustelun vetäjä kysyi Moilaselta, että mikä viestinnässä onnistui, kun asia “upposi näin hyvin kansaan - vai oliko kansa jo valmiina tällaiselle viestille”. Moilasen mukaan kansa oli valmiina viestille, ja muistutti asiasta käydyn keskustelua jo vuosia, ja monien turhautuneen siihen, ettei avioliittoasia ollut edennyt. Turunen puolestaan arvioi, että Tahdon2013-kampanjan taustajoukoissa tiedettiin, että “on hyvin vaikea asettua vastateloin tasa-arvoa vastaan”.

Turunen kertoi myös, ettei ollut odottanut ennakkoon Aito avioliitto -hanketta kohtaan erityisen myötämielistä suhtautumista medialta, ja kuvasi edustamansa yhteisön uivan vastavirtaan. Hän viittasi myös Aito avioliitto -yhdistyksen taustajoukkoihin kuuluvien TNS Gallupilla kesällä 2014 teettämään mielipidekyselyyn, jonka mukaan 46 prosenttia vastaajista haluaisi, että avioliitto pysyy miehen ja naisen välisenä ja muut pari- tai monisuhdemuodot nimetään toisella tavoin. Kyselyä kuitenkin kritisoitiin erityisesti kysymyksenasettelun johdattelevuuden vuoksi, koska yksi tietty suhdemuoto oli esitetty vaihtoehtona kaikille muille suhdemuodoille. Vastaavalla tavalla kritisoitiin myös kysymystä “mikä mielestäsi on adoptiolapselle lähtökohtaisesti paras perhemuoto” sen vastausvaihtoehtojen toisensa poissulkevuuden vuoksi.

- Meidän kampanjassamme on vedottu myöskin suomalaisten sydämiin siitä, että kaikki ymmärtää sen, että kaksi isää ei voi olla äiti, eikä kaksi äitiä voi olla isä. Tämä on ollut meidän hyvin yksinkertainen pelkistetty viesti myöskin, sanoi Turunen.

Moilanen muistutti, että avioliittolain uudistus ei muuta adoption prosessia, eikä vie lapsilta oikeuksia, vaan jatkossakin asiantuntijat selvittävät, että lapsi pääsee sellaiseen perheeseen, jossa on tasapainoiset vanhemmat.

Turunen puolestaan oli huolissaan siitä, että kahden samaa sukupuolta olevan vanhemman perheessä lapselta jää saamatta kokemus toista sukupuolta olevasta aikuisesta, ja korosti kyseen olevan perherakenteen vaikutuksesta lapseen. Moilanen kuitenkin kiisti, että tästä olisi ongelmaksi, ja vetosi aiheesta tehtyihin tutkimuksiin.

Keskustelun vetäjä kysyi Moilaselta, mitä ajatuksia herättää, että samaa sukupuolta olevat parit eivät voi saada biologisia lapsia kumppaninsa kanssa. Moilanen muistutti, että avioliittolaissa ei säädellä tällaisia asioita, vaan kyse on kahden aikuisen ihmisen sopimuksesta, joten kysymys ei liity avioliittolaista käytävään keskusteluun. Turunen puolestaan katsoi, että lisääntymiskysymys kuuluu keskeisesti avioliitosta käytävään keskusteluun.

Moilanen muistutti, että sateenkaariperheitä on olemassa ja katsoi, ettei yhtä perhemuotoa voi nostaa toisten kustannuksella. Turunen puolestaan katsoi, että valtiolla on peruste asettaa miehen ja naisen suhde etusijalle.

Keskustelua käytiin myös sananvapaudesta ja sen säilymisestä. Moilanen sanoi uskovansa, että sananvapaus Suomessa säilyy myös avioliittoon liittyvien mielipiteiden suhteen senkin jälkeen, kun tasa-arvoinen avioliittolaki on tullut voimaan. Turunen puolestaan katsoi, että sananvapauden suhteen on syytä huoleen, koska muuallakin maailmassa (homoavioliittokielteisen) mielipiteen ilmaisu on hänen mukaansa johtanut ongelmiin. Moilanen muistutti, että näissä tapauksissa on puututtu syrjivään tai syrjintää lisäävään toimintaan, ei sinänsä mielipiteeseen.

Radio Dein ohjelma-arkisto: Viikon debatti
Heteroavioliitot ja kaikki muut pari- tai monisuhdemuodot vastakkain kyselyssä
Miksi adoptiokysymys hiertää avioliittolain uudistuksessa?

8 kommenttia

  • 1 / 8
  • Karhumiäs
  • 16.10.2015, 19.15
Aitoavioliittolaiset ovat kuon ovatkin saavuttaneet uhmaiän. Lapsellista touhotusta. Lasten oikeuksista nuo eivät ole todellisuudessa huolissaan. Myös YK: komitea, jos tasa-arvoisesta avioliittolaista tehdään valitus, tulee ymmärtämään, että kysymys on ahtaasta Raamatuntulkinnasta. Menneeseen aikaan jumiutuneen vähemmistön riekkumisesta.
> "Turusen mukaan avioliittolaki on jo nykyään tasa-arvoinen, koska se ei
> rajoita homoseksuaalien oikeutta mennä naimisiin sen enempää kuin
> heteroseksuaalinkaan oikeutta - koska rajoitus on kaikille sama: avioliiton
> solmiminen on sallittua vain eri sukupuolta olevan kanssa."

Mikäli nykyinen avioliittolaki kieltäisi juutalaisten keskinäiset avioliitot, niin Turunen varmaan julistaisi: "On laki ihan tasa-arvoinen: juutalaiset voivat mennä naimisiin, kunhan puoliso ei ole samaa uskontokuntaa!"