Suutelumielenosoitus Lontoossa ystävänpäivänä

  • Uutinen
  • Pride
  • Sami Mollgren
Pride-kulkue järjestetään Lontoossa 27. kesäkuuta 2015.

Ystävänpäivänä runsas puolensataa pariskuntaa osallistui Lontoon Piccadilly Circucsella sijaitsevan lordi Shaftesburyn suihkulähteen ja Eros-patsaan juurella järjestettyyn suutelutapahtumaan.

Suutelutapahtumalla käynnistettiin Freedom to Kiss -kampanja.

Tempauksella ja kampanjalla halutaan kiinnittää huomiota siihen, ettei moni homopari uskalla suudella julkisesti. Lontoon pride-tapahtuman taustaorganisaatio Pride in London teki selvityksen, ja kävi ilmi, että 54 prosenttia samaa sukupuolta olevista pareista ei tunne oloaan mukavaksi suudellessaan julkisella paikalla. Heistä 86 prosenttia ilmoitti pääsyyksi pelon verbaalisesta häirinnästä tai fyysisestä päällekäymisestä.

Suutelevat homoparit ovat viime aikoina joutuneet yhä useammin erilaisen häirinnän kohteeksi.

Tapahtumaan osallistunut Bronac McNeill sanoi Pink Newsin mukaan, että "nautimme suurempaa tasa-arvoa lain edessä kuin koskaan, mutta yhä useammin näemme homoparien kohtaavan homofobista käyttäytymistä kun pariskunnan osapuolet ilmaisevat kumppanilleen julkisesti kiintymystään".

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pride in London -organisaation puheenjohtaja Michael Salter kertoi vuoden 2014 pride-tapahtumaan osallistuneen kaupungin monimuotoisuutta juhlistamaan ennätyksellisen suuren määrän ihmisiä, ja vaatimaan entistä suurempaa yhdenvertaisuutta.

Tulevan pride-paraatin teemaksi hän nimesi oman elämän sankarit - heidät, jotka ovat rohkaistuneet olemaan omia itsejään ja puolustaneet niitä hlbti-ihmisten oikeuksia, joista on nykyään mahdollista nauttia, ja niistä, joiden puolesta on vielä toimittava, kuten oikeutta muiden tavoin osoittaa kiintymystä julkisesti.

Suutelukampanjaan liittyy sosiaalisen median hashtag #FreedomToKiss.


Eros oversees kiss-in protest launching ´Freedom to Kiss´ Campaign
PinkNews: Mass gay kiss-in marks Valentine´s Day in London

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!