SuomiTV:n homohäiden hyllytys sittenkin tietoista?

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 10

SuomiTV:n entinen vastaava päätoimittaja Tomi Lindblom paljastaa Journalismikritiikin vuosikirjassa 2012, että "homoihin suhtauduttiin kanavalla erityisen ankarasti". Homot pyrittiin pitämään kanavan ohjelmistosta pois ja tätä valvomassa oli palkattuna erityinen sensori. Aiheesta kirjoitti Ilta-Sanomat.

Viime marraskuussa SuomiTV jätti esittämättä Conan O´Brienin isännöimästä talkshowsta juuri sen jakson, jossa tämä toimitti pitkäaikaisen puvustosuunnittelijansa Scott Cronickin ja tämän kumppanin David Gorsheinin avioliittoon vihkimisen. Monet suomalaiskatsojatkin odottivat näkevänsä kyseisen jakson, sillä SuomiTV oli ottanut Conanin ohjelmakartalleen aiemmin syksyllä syksynä, jolloin kanava uudisti imagonsa ja ohjelmistonsa.

Jakson poisjäämisen syitä mietittiin mm. monilla nettifoorumeilla. Niillä esitettiin arveluita, että homohäät olisivat olleet liian radikaalia kanavalle, jonka taustalla on vahvasti kristinuskoon sitoutuneita tahoja. SuomiTV:n operatiivinen johtaja Miikka Muurinen selitti tuolloin syyksi materiaalin toimitusvirheittä. Hänen mukaansa nauhaa ei tullut Suomeen postitse. Muurinen lupasi, että jakso esitetään myöhemmin, kunhan materiaali on käytössä ja sopiva ohjelmapaikka on löytynyt. Lopulta jakso esitettiin 18. helmikuuta 2012.

Lindblom kertoo, että joistakin ohjelmista poistettiin sopimattomaksi katsottuja kohtauksia. Korkeajännitystä-sketsisarjan jakso, jossa kaksi näyttelijämiestä oli homoina kaapissa, poistettiin. Jopa kanavan käyttämä sääyhtiö valittiin sillä perusteella, että ruutuun tulevaksi meteorologi ei päätyisi julkihomo. Kanavalla työskenteli myös henkilö, jonka tehtävä oli tarkastaa ennakkoon ohjelmat linjaan sopimattoman materiaalin varalta. Tällaista sopimatonta materiaalia olivat aviorikokset, homoseksuaalisuus tai uskontoa halventava aineisto.

Lindblom on arvioinut STT:lle, että kaikkien ohjeiden ja linjausten takana oli Kanadalainen pääomistaja. Kanavan toimitusjohtajana vuosina 2009-2010 ollut Jarmo Kalliola kuitenkin kiistää STT:lle, että sensurointia olisi harrastettu ainakaan hänen aikanaan. Uutistoiminnan linjaan kanavan johto ei Lindblomin mukaan yrittänyt vaikuttaa, vaan vastuu oli yksin uutistoimituksella.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kanava markkinoi itse linjaansa lähinnä väkivallattomuutensa vuoksi lapsille turvallisena. SuomiTV aloitti lähetyksensä joulun 2009 alla. Kanavan tie on kuitenkin ollut kivinen. Se ei saavuttanut kovin suuria katsojamääriä ja se joutui keväällä 2011 antamaan säästösyistä potkut uutistoimitukselleen ja kehittämään syksyksi halparatkaisun, jossa toimilupaan liittyvä uutistenlähettämisvelvoite toteutetaan kuvaamalla STT:n toimittajan uutistenlukua. Viime kesänä kanavan ainoa ohjelmisto oli uskonnollista.

Family Channel Oy:n aiempi omistaja Ontario Inc on myynyt kanavan Rupert Murdochin News Corporation -konserniin kuuluvan FOX-televisioyhtiön pohjoismaiden tytäryhtiölle Fox International Channels Nordicille. FIC Finlandin ohjelmajohtajana toimii Mikko Silvennoinen. Kanava aloittaa FOX-nimellä 16. huhtikuuta.

Lindblomin artikkeli on Journalismikritiikin vuosikirja 2012:ssa, joka ilmestyy ensi viikolla.

Keskustelu: SuomiTV:llä homokammo
Ilta-Sanomat: Ex-päätoimittaja paljastaa: SuomiTV sorsi homoja surutta
SuomiTV selittää Conanin homohääjakson jäämistä väliin

10 kommenttia

Valehtelu kuuluu näiden ääriuskovaisien ja heidän hännillään häärivien perusvälineistöön. Tässä jälleen hyvä huono esimerkki.
Venäjälläkin homovastaisen ortodoksikirkon ylin johtaja, patriarkka Kirill on joutunut kyseenalaiseen valoon tekemisillään. Hänhän ja Venäjän ortodoksinen kirkko on toiminut hyvin näkyvästi seksuaalivähemmistöjen ihmisoikeuksia vastaan. Pietarinkin viimeaikaisten lakimuutosten takana aloitteentekijänä on ortodoksisen kirkon ihmisiä. Kirill puolestaan on käynyt EU-istunnoissa asti saarnaamassa homo-vastaisuutta.

Patriarkka Kirill ei toimessaan saisi omistaa henkilökohtaisesti mitään arvokasta omaisuutta, mutta julkisuuteen on tullut aivan päinvastaista tietoa ja sen salailuyrityksiä.

Venäjän ortodoksikirkon nettisivustolla on äskettäin esitetty kuva Kirillistä neuvonpidossa Venäjän oikeusministerin Aleksander Konovalovin kanssa jo vuonna 2009

http://static.themoscowtimes.com/upload/iblock/b9f/Kirill-Miss-Watch-WEB.jpg

Kuvasta huomattiin, että siitä on retusoitu Kirillin ranteesta näkyvistä pois hänellä jotain kautta käyttöön tullut n. 30 000 euron arvoinen valkokullattu ja krokotiilinnahkarannekkeinen sveitsiläinen luksurannekello. Asia paljastui siitä, että tuossa retusoidussa kuvasa kello näkyykin heijastuksena pöydän pinnasta.

http://i.telegraph.co.uk/multimedia/archive/02186/Kirill-Miss-Watch_2186482b.jpg
http://www.breguet.com/en/Timepieces
http://www.telegraph.co.uk/news/religion/9188342/Russian-Orthodox-Church-admits-doctoring-Patriarch-photograph.html

Kirill on esiintynyt kyseinen kello ranteessa näkyvästi julkisuudessa paljon muutenkin. Tässä hänestä ja Putinista kuva viime helmikuulta, missä kello myös näkyy.

http://www.russpress.net/wp-content/uploads/2012/02/Kiril-Putin.jpg

Kirill on selitellyt asiaa sanoen ettei hän ole tiennyt että kello on arvokas - mutta uskoo, ken tahtoo.

Tuokin on kuitenkin vain isomman hännän huippu ja tietämättömyyden selityksille ei jää varaa isommassa Kirillin omaisuusasiassa, sillä viime aikoina on paljastunut myös, että Kirill omistaa henkilökohtaisesti ison 114 neliön luksusasunnon Moskovan keskustassa. Asiat paljastui asunnon naapurin tehdessä remonttia ja kun remontista kulkeutui pölyä Kirillin asuntoon. Kirill on sitten vaatinut remonttinaapuriltaan huimia 20 miljoonan ruplan (700 000 euron) korvauksia asunnolleen aiheutuneesta haitasta, jolloin Kirillin henkilökohtainen omistussuhde luksusasuntoonsa paljastui.

http://www.itar-tass.com/en/c39/378578.html

Kommenttia muokattu: 05.04.2012 klo 18:56