Suomi ei tuputa arvojaan - Soini

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • jnsto

Suomen perussuomalaisen ulkoministerin Timo Soinin ensimmäisestä linjapuheesta suurhettiläspäivillä 24.8.15 ei löytynyt yhdellä kuulemalla juuri tukea vähemmistöjen asemalle maailmalla.

Soini toisti näkemyksen, että meidän arvojamme ei pidä "mennä tuputtamaan". Tässä kohdin hän viittasi myös maan korkeimman johdon aiemmin ilmaisemaan asenteeseen.

Suomen ulkoministeritason puuttuminen Venäjän HLBT-oikeustilanteeseen edellisen hallituksen aikana voi olla viimeinen kohdennettu lausuma sillä tasolla pitempään aikaan. Soini kuitenkin mainitsi Venäjän huolestuttavan kehityksen osana erikseen ihmisoikeudet käsitettä tarkemmin erittelemättä.

Soini korosti vielä erikseen uskontojen merkitystä kansainvälisessä politiikassa. "Uskonnoilla on merkitystä, mutta ei niitä tule toisilleen vihamielisinä blokkeina pitää. Yhteisiä nimittäjiä on mahdollista löytää ja niitä myös pitää yhdessä etsiä", Soini sanoi. Hän muistutti myös kunnioittavan vuoropuhelun tärkeydestä.

Kuten jo heti toimikautensa alussa eräässä kansainvälisessä puheessaan Soini nosti voimakkaasti esille naisten ja tyttöjen oikeudet.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Tämä juttu perustui puheen kuunteluun suorana, tekstiä näkemättä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!