Suomen QX Gay Gaala peruttu sponsorien puutteen vuoksi - uusi konsepti suunnitteilla

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • Sami Mollgren
  • 4
QX Gay Gaala järjestettiin helmikuussa 2017 Savoy-teatterissa Helsingissä.

Helmikuun 2018 ensimmäiselle päivälle suunniteltu järjestyksessään viides Suomen QX Gay Gaala on peruttu. Palkintoja ja tunnustuksia on tarkoitus jakaa jatkossakin, uudistetun konseptin puitteissa.

Asiasta kerrotaan suomenkielisellä QX.fi -sivustolla. Peruuntumisesta kertovassa kirjoituksessa todetaan, että asian suhteen pitäisi tapahtua talven aikana.

Perimmäiseksi syyksi gaalan peruuntumiselle kerrotaan yhteistyökumppanien puute. Neljässä jo järjestetyssä gaalassa maksaneita katsojia on ollut noin 200 kussakin. Sponsoreilta saatavat varat ja lipunmyyntitulot eivät riitä kattamaan kuluja. Gaalan peruuntumisesta kertovassa kirjoituksessa kerrotaan, että jo helmikuun 2016 gaalan järjestäminen oli vaakalaudalla, samasta syystä.

QX Gay Gaalan järjestää ruotsalainen QX Förlag AB. Ensimmäisen QX Gay Gaala järjestettiin yökerhossa Tukholmassa vuonna 1998 ja Suomessa tapahtuma järjestettiin ensimmäisen kerran tammikuussa 2014. Gaalan kotimaassa Ruotsissa tapahtuma on ollut Suomessa järjestettyä tapahtumaa suurimuotoisempi. Katsojia paikan päällä on noin 1 700 ja televisioidun koosteen näkee noin miljoona ihmistä. Tukholmassa talvella 2018 järjestettävässä gaalassa vietetään 20:tta juhlavuotta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ensimmäisessä Suomessa järjestetyssä QX Gay Gaalassa "Vuoden Hetero" -tunnustuksen sai yli 700 SM-liigaottelua pelannut Rauman Lukon Harri Tikkanen, 32. Hän oli antanut lokakuussa 2013 haastattelun ranneliike.net -sivustolle. Haastattelussa käsiteltiin hänen arvojaan sekä ihmisoikeuksia - tarkemmin sanoen seksuaalivähemmistöjen asemaa ja urheilua. Tikkanen kannusti tuolloin käsittelemään seksuaalivähemmistöihin liittyviä myös urheilun piirissä avoimesti. Aihepiiri on koettu Suomessa vaikeaksi, eikä huipputason urheilun piirissä asiaa ollut Suomessa ennen tuota haastattelua juuri käsitelty. Tikkasen haastattelu noteerattiin laajasti tiedotusvälineissä. Uranuurtajana Tikkasesta tuli Suomen ensimmäinen Straight Star Ally -urheilija.

Korjaus 13.11. klo 13.25: helmikuun 2016 gaala oli vaakalaudalla, ei vuoden 2017 gaala.

4 kommenttia

  • 1 / 4
  • Anton
  • 12.11.2017, 12.50
Tämä on todella noloa Suomen Gay gaalalle ja todistaa jälleen kerran, että olemme kaukana Ruotsin jäljessä näissä asioissa ja koko vähemmistöasioiden yhteiskunnallinen käsittely ja näkyvyys ovat aivan eri tasolla kuin Ruotsissa. Ruotsin gaala kokoaa paikalle maan johtavat poliitikot ja yhteiskunnalliset vaikuttajat, julkkiksista nyt puhumattakaan, koska tilaisuutta pidetään yhteiskunnallisesti merkityksellisenä, kun taas Suomen vastaava tilaisuus ei kiinnosta täkäläisiä poliitikkoja eikä muitakaan merkittäviä vaikuttajia, Ruotsin gaala on aina loppuunmyyty ja se on myös televisioitu useita kertoja, ei tosin suorana, mutta kuitenkin, ja näin sille on saatu suuri näkyvyys. Milloin Suomessa päästään samaan?
Ruotsista suoraan Suomeen kopioitu konsepti ei täällä usein toimi, yksinkertaisesti siitä syystä että me olemme suomalaisia ja ruotsalaiset ovat ruotsalaisia. Omista lähtökohdista huolella ja nykyaikaisesti toteutettuna (ilman jäykistelyä ja pönötystä mutta myös ilman teennäiseksi koettua vaivaannuttavaa hypetystä) vastaavalla tilaisuudella olisi varmasti täälläkin kysyntää.