Suomen pohjoisin Seta

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

Setan puheenjohtaja iloitsee blogissaan siitä, että Helsingin Sanomat nosti sunnuntaisessa jutussaan Setan paikallistoiminnan näkyvästi esiin. Juttu käsitteli Rovaniemen Setan toimintaa. Siellä tehdään tärkeää ihmisoikeustyötä paikallistasolla. Ehkä juuri tässä näyttäytyy se, mikä on ILGA Europen ensi viikolla alkavan vuosikokouksen teemana: ”Ajattele globaalisti – toimi paikallisesti”.

Blogi on tässä:
http://setanpj.wordpress.com/

Hesarin sunnuntai-osassa Rovaniemen Seta on aiheena koko sivulla. Kuvassa Hanna kertoo paikallisen Setan ovella, miten hän vuonna 1997 kiersi monta kertaa korttelin, koska ei uskaltautunut sisään. Nyt menneet pelot naurattavat.

Kun lukee Lapin Kansan nettikeskusteluja, voi luulla, että 99,98% maakunnan väestä on heteroita. Ja sama näkemys varmaan oli myös päätoimittaja Tuomi-Nikulalla. Helsingin Sanomat kävi tutkiskelemassa, millaista Lapissa todellisuudessa on. Yhteyden saaminen oli kuitenkin vaikeaa. Rovaniemen Setan nettisivulla ei ole osoitteita tai puhelinnumeroita eikä kukaan tuttukaan tiennyt, missä paikallinen seta luuraa. Ovatko kaikki kaapissa?

Jotenkin toimittaja kuitenkin sai yhteyden, koska keskiviikkona jo istuttiin yhdessä Hanna Peltomaan kanssa Lordin aukion kahvilassa. Hanna toimii paikallisessa Setassa. Hän on 33-vuotias, eikä kärsi verenpaineesta, vaikka joku voisi niin luulla. Hän on hieman suuttunut siitä, mitä Alma Mediassa ajatellaan pohjoisen ihmisistä. Alma Mediassa ilmeisesti kuvittelevat tietävänsä, mitä Lapissa ajatellaan lesboista. Myös Tuomi-Nikulan näkemykset harmittavat. Jos maakunnassa avataan kauppakeskus, mikä on se lesbonäkökulma, jota lesbopäätoimittaja vuodattaisi juttuunsa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lapin Kansa kertoi taannoin siitä, että Korhonen tulee päätoimittajaksi. Hanna muistelee, että hän kiinnostui asiasta vasta, kun yliopistolla naistutkimuksen professori kertoi, että on tulossa kiinnostava päätoimittaja, joka on vielä naisen kanssa parisuhteessa. Hanna sanoi, että aijjaa, tästä tulee kiinnostavaaa.

Lokakuun ensimmäisenä alkoivat tekstiviestit kiertää. Puhuttiin ihmisoikeusloukkauksesta. Päätoimittaja oli erotettu naispuolison vuoksi. Siis kuka erotettu, Tuomi-Nikulako? Kun selvisi, että Korhonen on erotettu, Hanna peruutti heti Lapin Kansan tilauksensa. Tuomi-Nikula riensi Alman miesten tueksi, antoi huonot lausuntonsa ja lisää irtisanomisia virtasi Lapin Kansaan.

Hesarin toimittaja istuu Hannan kanssa baarissa, ja pelikoneiden ääressä nuoret pojat katselevat, että kukahan toi on jota kuvataan jatkuvasti. Poliitikko, julkkis? Ei. Hanna on yliopiston assistentti ja on toiminut paikallisen Setan puheenjohtajana. Eikä hän aktiivisesti yritä pysyä kaapissa. Hän ei ole kokenut Lapissa syrjintää. Hän on ollut mm. torilla hoitelemassa kansalaisjärjestön infopöytää. Jotkut ovat tajunneet asian vasta hetken päästä, paenneet paikalta ja sanoneet: ”Ei koske minua”. Mutta sellaistakin on sattunut, että toisessa kojussa työskentelee ihminen, joka käy Setan tilaisuuksissa, mutta ei tervehdi paljastumisen pelossa. On niitäkin, jotka eivät tule Setan tilaisuuksiin paljastumisen pelossa. Ja työpaikoilla lentelee homovitsejä, eikä kukaan tule ajatelleeksi, että työtovereista joku voi olla homo tai lesbo.

Rovaniemen Setalla on ollut vaikeuksia löytää ravintoloista biletys-paikkaa. Jotkut ravintolat sanovat, että kyllä, mutta mainoksissa ei saa maninta ravintolan nimeä. Sellainenkin baari on ollut, joka aluksi suostui, mutta sitten perui, kun oli konsultoitu kanta-asiakkaita. Asiakkaat olivat huomauttaneet, että koska osassa baaria oli homoja ja toisessa osassa heteroja, niin kuitenkin käytettäisiin samaa vessaa. Olisikohan se turvallista heteroille? Nykyään Rovaniemen Seta pitää tapahtumiaan Asemaravintolassa, sitten, kun paikka on mennyt muilta asiakkailta kiinni. Kävijöitä on ollut jopa 80.

Voisiko Rovaniemellä järjestää kiertokävelyn homopaikoille? Ei oikein. Hanna kertoo, että on paikkoja, joista tiedetään että ”siellä käy porukkaa”. Teatteria vastapäätä oli yksi, mutta omistajavaihdoksen jälkeen ei enää. Joku tietää, että uimahallissa on väkeä tiistaisin. Setan toimistolla käydään keskiviikkoisin.

Yhä muistellaan Monttua. Hanna kertoo menneensä ensi kertaa Monttuun vuonna 1998. Paikkakunnalle hän oli tullut 1997.

Setan toimisto on Valtakadulla. Hanna kertoo, miten hän Setan puheenjohtajana sai aikoinaan sähköpostiviestin kahdelta newyorkilaiselta. Nämä kyselivät gay-ystävällistä hotellia. Pojat olivat vähän isommasta maailmasta.

Pohjoisen elämään kuuluu kosminen ystävyys. Voit olla kylän ainoa homo ja lähin samointunteva on 200 kilometrin päässä. Nuorille se on vaikeaa. Usein he luulevat olevansa ainoita maan päällä. Mutta ihmiset eivät halua muuttaa poiskaan. Täällä tehdään kaikenlaista sinä aikana, kun Helsingin porukka jonottaa DTM:ään. Käydään metsällä, jne. Sateenkaariteinit ovat löytäneet netin ja sitä kautta on yhteyksiä. Yksinäiset miehet maakunnista pitävät yhteyttä myös puhelimitse. Sodankylästä kerran yksi mies soitti ja kysyi, että onkohan täällä muita ja missä voisi niitä tavata. Vaikea antaa minkäänlaista neuvoa.

Mutta pohjoinen ei eroa muusta maasta. Hanna kertoo olevansa Pohjanmaalta. Sielläkin oli vaikeaa. Pohjoisessa ainoastaan välimatkat ovat pitempiä. Hanna harrasti kotikunnassaan urheilua ja vasta myöhemmin hän sai tietää, että ryhmässä oli muitakin lesboja.

Paikallinen maakunnan Seta on tärkeä. Hesarin toimittaja menee käymään Rovaniemen Setan avointen ovien iltaan.Paikalla 10 ihmistä, heistä 3 miestä. Enempää sisään ei mahtuisikaan. Kahvipöydän ääressä katsellaan Uusi Rovaniemi –lehteä, jossa on yleisönosasto-kirjoitus Almaa vastaan. Mutta lehdessä on myös iso juttu Rovaniemen Setasta. Setahan on kritisoinut väitteitä, että Lappi olisi homovihamielinen ja kaikki elävät kaapissa.

Uusi Rovaniemi –lehdessä paikallisen Setan varapuheenjohtaja sanoo, että hän ei tiedä Rovaniemeltä ketään, jota olisi uhkailtu fyysisellä väkivallalla. Helsingissä monet ovat joutuneet uhkailujen kohteeksi.

Yhteinen ilta toimistolla päättyy, kun järjestön puheenjohtaja Marko tulee patistamaan väen baariin. Hän joutuu tekemään yhdistetyssä kokous- ja toimistotilassa toimistotöitä. Mennään Kauppayhtiö-ravintolaan. Tyylikäs retropaikka. Takaosan pyöreässä pöydässä jatketaan Seta-asioiden ja tapaus Korhosen puintia. Touko (35v) sanoo yllättyneensä, että vihaisia olivat muutkin kuin radikaalit. Monet kunnallispoliitikkko-äijätkin ovat harmissaan, että Lapin maine menee.

Suvaitsevaisuus syntyy myös rahan kautta. Matkailuyrittäjä harmitteli, että homojen rahat jäävät saamatta, kun tulee tällaista julkisuutta kuten nyt Lapin Kansan tapauksessa. Marjo (22v) valittaa, että nyt kävi taas ilmi, ettei vähemmistöillä Suomessa ole aina hyvä olla. Soile (25v) kertoo saaneensa ylimääräistä energiaa. Hän kertoo raivostuneensa oikein kunnolla. Soile muisteli, miten kuiskuteltiin, että tuleekohan se uusi päätoimittaja Setan bileisiin. Toukon mielestä ei siinä pitäisi olla sen iloisempi, tulee homo tai hetero päätoimittajaksi.

Baari on luvannut, että tulevaisuudessa voidaan järjestää musavisa sateenkaariteemalla. Silloin selviää, miten tunnetaam KD Lang tai Elton John.

(Vapaastsi referoitu Hesarin artikkelista ”Suomen pohjoisin Seta” viime sunnuntailta).

2 kommenttia

V> Asiakkaat olivat huomauttaneet, että koska osassa baaria oli homoja ja toisessa osassa heteroja, niin kuitenkin käytettäisiin samaa vessaa. Olisikohan se turvallista heteroille?

Heheh, jos tuommoinen huoli esitetään ihan vakavissaan, niin taitaa heteroille seksi olla jonkunlainen pakkomielle. Tai sitten ne on omasta mielestään niin mielettömän hotteja että vaatteet revitään päältä. :D
Kiitos referoinnista. Olisi jäänyt muuten tuokin tietämättä, enkä olisi eksynyt setan Rvn:n sivuille:) Näin lappilaiselle, jolle seta yms. asiat ovat uusia, on kiva tietää moisista artikkeleista ja faktoista. Tack.