Sukupuolenkorjausta toivovia yhä enemmän

  • Uutinen
  • Terveys ja tutkimus
  • vaeltaja2006
  • 1


Transsukupuolisuuden varmentaviin tutkimuksiin annettiin viime vuonna 120 lähetettä. Vuonna 2003 määrä oli alle 50. Sunnuntaisuomalainen on kysellyt asiaa Helsingin yliopistollisen keskussairaalan transpoliklinikalta. Aikaisemmin ehkä hakeuduttiin useammin ulkomaille. Aihe on myös ollut paljon julkisuudessa, joten tieto on alkanut levitä.

Transtukipiste sanoo, että osa lääkäreistä suhtautuu asiaan vastentahtoisesti. Potilasta voidaan mm. moittia verorahojen tuhlaamisesta. Terveydenhuollon valvoja Valvira ei ole saanut kanteluita.

Savon Sanomissa on yksi transihmisen tarina

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia

Minusta asia on niin, että ennen translakia hoitoihin oli vaikea/mahdoton päästä ylipäätään ja nyt puretaan vielä noiden aikojen jonoja. Tuo vuoden 2003 määrä taas lienee lähellä kaikkien Suomessa leikattujen transsukupuolisten määrää ennen sitä.