Sukupuolen korjauslaki Uruguayhin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Uruguay on muuttunut viimeisen vuoden aikana. Toukokuussa puolustusministeri Jose Bayardi ilmoitti, että armeijan homokielto poistuu. Kielto tuli voimaan sotilasjuntan aikana 1973. Demokratia palasi 1985, mutta homokielto jäi voimaan. Vanhan lain mukaan henkilöt, jokta avoimesti ovat seksuaalisesti poikkeavia, eivät voi toimia armeijassa. Mutta nyt siis kieltolaki on kumottu.

Uruguay tunnusti rekisteröidyt parisuhteet vuonna 2007. Sosialistinen presidentti allekirjoitti lain, ja nyt Uruguay on ensimmäinen ja ainoa maa Etelä-Amerikassa, jossa homoliitot tunnustetaan.

Tänä vuonna elokuussa Montevideon parlamentti päätti homoparien adoptiosta. Katolinen kirkko vastusti jyrkästi adoptio-oikeutta. Sekä senaatti että edustajainhuone hyväksyivät lain selkeällä äänten enemmistöllä elokuussa 2009. Syyskuussa 2009 asiantuntijat alkoivat kuitenkin tutkia lakia tarkemmin, ja laki todettiin epäselväksi. Näin ollen myös homojen adoptio-oikeus on epäselvä. Laissa mainitaan useampaan kertaa "isä" ja "äiti", ja homopareista ei puhuta missään. Senaattori Percovich kuitenkin korosti, etä lain henki on liberaali.

Laki sukupuolen korjaamisesta

Eilen BBC:n uutisissa kerrotiin, että piakkoin Uruguayssa transseksuaalit voivat virallisesti muuttaa nimensä ja sukupuolensa. Senaatti on hyväksynyt kiistanalaisen lain. Jälleen katolinen kirkko on ollut vastustamassa. Laki meni senaatissa läpi maanantaina, mutta samalla jouduttiin korostamaan, että laki ei salli gayavioliittoja. Henkikirjoittajat varoittelivat, että laki saattaa olla kiertotie samaa sukupuolta olevien avioliittoihin, kun sukupuolen muuttaminen on mahdollista.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Vaalit 25. lokakuuta

Sosialistinen presidentti Tabare Vazquez tukee homoparien tasa-arvoa. Jo vuonna 1907 maassa hyväksyttiin avioero ja 1932 naiset pääsivät äänestämään. Homoseksuaalisuus laillistettiin jo vuonna 1934, paljon ennen kuin keskimäärin Euroopassa. Abortti on edelleen täysin kielletty.

Lokakuun lopulla on vaalit, ja silloin nähdään, miten käy liberaalille parlamentille ja hallitukselle.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!