Stuttgartissa jälleen homovastainen perhemielenosoitus

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 7
Kuva youtube-videosta

Lauantaina Saksan Stuttgartissa osoitettiin jälleen mieltä koulujen seksuaalikasvatusta ja sukupuolijaottelun pehmentämistä vastaan. Tämä oli jo kuudes mielenosoitus runsaan vuoden aikana. Protesteja yritetään levittää koko Saksan alueelle. Mielenosoituksissa on vahva homovastainen sävy.

Lauantain mielenosoituksen taustalla oli ”Kansanliike perheiden suojelemiseksi” ("Initiative Familienschutz"), mutta mukana on myös uusi AfD-puolue (Vaihtoehto Saksalle, ”Alternative für Deutschland”). Stuttgartin Schiller-aukiolle oli kokoontunut lähes 1000 mielenosoittajaa. Perusviestinä oli, että vastustetaan koulujen moninaisuuskasvatusta. Kouluissa ei saisi opettaa, että on homoja, lesboja ja transihmisiä. Lisäksi vastustetaan osavaltion suunnitelmia, joilla käynnistettäisiin toimintaohjelma hlbti-ihmisten syrjintää vastaan.

Mielenosoitus sai jälleen vastaansa vastamielenosoituksen Schlossplatzilla. Vastamielenosoittajat olivat etupäässä erilaisista antifa-ryhmistä (antifasistisista ryhmistä), mutta myös homojärjestöjä oli paikalla. Yhteensä vastamielenosoittajia oli viitisensataa. Poliisi kertoi, että yhteenottoja ei ollut. Joillekin jouduttiin antamaan lähestymiskielto ja joitakin otettiin kiinni naamioitumisen vuoksi.

Ulkomaista tukea

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Suomessa on herättänyt keskustelua Aito avioliitto -yhdistys, joka pitää Heurekassa alkavan viikon lauantaina tilaisuuden tasa-arvoista avioliittolakia vastaan. Siellä julkistetaan lakia vastustava kansalaisaloite. Aito avioliitto –yhdistyksellä on yhteistyösopimus ranskalaisen La Manif Pour Tous –järjestön kanssa ja vieraaksi tulee heidän puheenjohtajansa Ludovine de La Rocheré.

Sama Ludovine de La Rocheré oli eilen Stuttgartin tapahtumassa. Hän on tullut tunnetuksi protesteista homoavioliittoja vastaan. Lehtitietojen mukaan La Manif Pour Tours järjesti päivittäin raivokkaita homoavioliittojen vastaisia mielenosoituksia, kun Ranskassa keväällä 2013 käsiteltiin lakia joka salli homoavioliitot. Esim. keskiviikkona 17.4.2013 mielenosoittajat hyökkäsivät poliisin, journalistien ja homojen kimppuun, ja aseina käytettiin mm. pulloja ja kiviä. Le Monde kertoi, että myös autoja vahingoitettiin. Kansalliskokouksen lähelle yritettiin rakentaa katuesteitä. Ranneliike kertoi tapahtumista 18.4.2013 http://ranneliike.net/teema/ranskassa-vakivalta-lisaantynyt-ennen-tiistain-loppuaanestysta?aid=9725

Rochèrella on ollut läheiset yhteydet paaveihin. Hän on mm. toiminut katolisen piispain konferenssin tiedottajana, ja viime vuonna hän kävi kertomassa paavi Franciscusille kansanliikkeensä toiminnasta.

Eilen Stuttgartin tapahtumaan osallistui ennakkotietojen mukaan myös sveitsiläinen perheaktiivi Ulrike Walker. Kyseessä on kansainvälinen liike, joka vastustaa hlbti-ihmisten avioliittoja ja oikeuksien parantamista. Liike on nyt saanut jalansijan myös Suomessa.

Saksan uusi AfD-puolue mukana Stuttgartin kokoontumisessa


Saksaan saatiin 2013 uusi puolue, AfD, Alternative für Deutschland. Se on ollut aktiivinen Stuttgartin homovastaisissa mielenosoituksissa. Puolue sai Saksan parlamenttivaaleissa 4,7%:n kannatuksen, eikä ylittänyt äänikynnystä, mutta Europarlamentissa se on mukana, samoin joidenkin Saksan osavaltioiden maapäivillä.

Puolue on konservatiivinen, neoliberalistinen ja euroskeptinen. Puolue vastustaa homoavioliittoja ja suhtautuminen naisiin on ongelmallista, koska joidenkin tietojen mukaan alkuvaiheessa naisten osuus jäsenistöstä oli vain runsaat 10%. Puolueelle on kirosana ”gender mainstreaming” eli pyrkimys sukupuolten tasa-arvoon ja sukupuolierojen tasoittamiseen. ”Homo lobby”-iskusanan rinnalle on tullut ”Gender lobby”.

Vuonna 2014 AfD liittyi Europarlamentin konservatiivien ja reformistien ryhmään (ECR). Samoihin aikoihin myös Perussuomalaiset liittyivät siihen ryhmään.


Silminnäkijähavaintoja

Saksalaisella queer.de-sivustolla on silminnäkijäkuvaus Stuttgartin ”perheiden puolesta – homoja vastaan” -mielenosoituksesta. Lounais-Saksaan oli juuri saapunut kylmä ilmamassa. Viima oli armoton. Silminnäkijä ihmettelee, miksi juuri Stuttgartista on muodostunut paikka, jossa rajuimmin kiivaillaan ”Gender mainstreamingia” ja kouluopetuksen moninaisuutta vastaan.

Mielenosoittajien plakaateissa näkyy monenlaisia raamatunlauseita. Käteen isketään lappunen: ”Viisi gender-lobbyn tavoitetta”. Puhujalavalla 27 ryhmää esittää kantansa ja tervehdyksensä. Sieltä tervehditään myös homoja, jotka mahdollisesti ovat mukana mielenilmauksessa. Vihellyksiä!

Ihmiset aukiolla ovat aivan tavallisia. On nuoria, vanhoja, lapsia. Varsinaisia äärioikeistolaisia ei ainakaan vaatteiden perusteella erotu. Yhdessä julisteessa lukee ”Puna-vihreä hallituskoalitio olisi kansansurma”. Viralliset julisteet ovat väriltään roosaa ja sinistä. Vaikka periaatteessa yksityiset julisteet ovat kiellettyjä, eräässä julisteessa sanotaan: ”Kouluopetukseen ei kokeiluja dildoilla, pornolla, sadomasokismilla eikä puff-für-alle” (puff-für-alle on jotain sänkyjuttuihin liittyvää ja siitä on tullut suosittu iskulause noissa piireissä).

Monet paikalle osuneet haluavat kysellä, mistä on kysymys. Jos he kannattavat koulun moninaisuutta, heidät ohjataan Schlossparkin vastamielenosoitukseen.

Lavalle nousee srilankalainen nainen. Hän on saanut elää seitsemän vuotta vapaana Saksassa. Nyt hän haluaa rajoittaa muiden vapauksia moninaisuuteen. Stuttgartissa normaalisti ilmapiiri on kansainvälinen. Kaupungissa elää 194:ään eri kansallisuuteen kuuluvia ihmisiä. Miksi nyt halutaan ryhtyä rajoittamaan moninaisuutta. Onko taustalla se, että kristillisdemokraatit ovat olleet täällä vallassa yhtäjaksoisesti 58 vuotta?

Vähitellen silminnäkijällemme selviää, että mielenosoituksen osanottajat ovat tulleet Stuttgartiin eri puolilta Saksaa. He eivät ole pelkästään stuttgartilaisia. Eniten on tullut sieltä, missä on saksalainen raamattuvyöhyke.

Tilaisuuden juhlapuhuja on Birgit Kelle. Hän on saksalainen publisti ja journalisti, vaikka onkin alun perin Romanian saksalaisia. Hän pyrkii edistämään uudenlaista feminismiä, jossa torjuttaisiin gender mainstreaming. Nyt hän on Stuttgartin kansanliikkeen johdossa.

Myös AfD-puolueen paikallinen johto lähettää terveisensä mielenosoitusväelle.

(voimakkaasti lyhennetty raportti Stuttgartin mielenosoituksesta)

7 kommenttia

  • 1 / 7
  • Svenne
  • 22.3.2015, 11.55
Näkyikö paikalla meidän herttaista kaikki rakastavaa Päiviä?
Tuolla Stuttgartissa näyttää kylteissä olevan samaa tuttua grafiikkaa kuin Aito Avioliitto -poppoolla tai viime syksyisessä Tallinnan Toompealla järjestetyssä yhdenvertaisuuden vastaisessa mielenosoituksessa.