Spork

  • Artikkeli
  • Arviot ja esittelyt
  • Hannu Korhonen

Ohjaaja: Ghuman Jr.
USA 2010
86 min
K-13


Elokuvan päähenkilö on tavallinen yläasteella oleva teini, mutta haukkumanimensä on Spork, koska hän on intersukupuolinen. Tuo haukkumanimi tarkoittaa lusikan ja haarukan yhdistelmää, eli sellaista jossa on samassa kaksi erilaista. Sporkilla on vaikeuksia sopeutua kouluun, eräänä päivänä hän saa tarpeekseen jatkuvasta kiusattuna olemisesta ja hän päättää alkaa puolustamaan itseään.

Ei kulu kauaa kun Spork päättää ilmoittautua tanssishow'hun, ei vain esiintyäkseen kiusaajiensa edessä ja näyttääkseen näille, vaan myös saadakseen itsestään näin paremman ihmisen. Hänen paras ystävänsä Tootsie Roll auttaa häntä, ja Spork oppiikin todella erikoisia tanssiliikkeitä, ja niiden kautta hän ennemminkin erottautuu hyvin näkyvästi, sen sijaan että sulautuisi joukkoon.

Elokuva erikoisesta koulukiusatusta teinistä tulee sopivalla hetkellä kun olemme saaneet lukea monista koulukiusatuista viime aikoina juuri Yhdysvalloissa jotka ovat sitten päätyneet kammottavaan tapaan päästä eroon kiusaamisesta, itsemurhaan. Elokuvan ohjaaja ei pelkää keksiä henkilöhahmoilleen erikoisia nimiä ja myös elokuvansa kautta hieman moittia stereotyyppejä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!