Splitin Pride onnistui hyvin

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006
Sirpaleinen Balkan

Dalmatialaiskaupungissa Splitissä Adrianmeren rannalla pidettiin eilen toinen pride-paraati. Etukäteen oli paljon väittelyä siitä, voivatko homot, lesbot ja transihmiset tulla pitämään juhlaansa keskustan kävelykadulle rannan tuntumaan. Kansalaisaloitteissa sellainen yritettiin estää. Myös oikeistolainen kaupunginjohto yritti estää pääsyn keskustaan. Amnesty vaati kovaäänisesti, että pride on sallittava keskustassa. Myös Human Right Watch vaati riittäviä turvatoimia. Edellisellä kerralla 10 000 vastamielenosoittajaa oli liikkeellä ja tarvittiin kyynelkaasua. Loukkaantuneitakin oli.

Nyt poliisi oli paremmin varautunut. EU:n suuntaan on tärkeä näyttää, että Kroatia pystyy suojelemaan vähemmistöjään. Marssi onnistui ilman välikohtauksia. Maan vasemmisto-keskustalaisesta halllituksessa viisi ministeriä oli mukana marssimassa. Myös ulkomaisia diplomaatteja oli mukana. Split on Kroatian konservatiivisen nationalismin päälinnake. Zagrebin hallitus oli kuitenkin päättäväinen, eikä välikohtauksia syntynyt. Sisäministeriö oli ilmoittanut, että pride-paraati pääsee keskustan kävelykadulle.Viiden sadan hengen pride-joukkoa suojeli 900 poliisia. Vastamielenosoittajista 50 vietiin poliisilaitokselle. Vastamielenosoittajat olivat pääasiassa serbejä ja montenegrolaisia. Poliisihelikopteri valvoi joukkojen liikkeitä ja vesitykkejä oli lähistöllä.

Poliisi piti noin kahdensadan ärhentelevän vastamielenosoittajajoukon etäällä. Pidätetyt saivat sakot tai vain henkilöllisyys tarkistettiin.

Mukana olivat sisäministeri Rajko Ostojic ja ulkoministeri Vesna Pusic. Heidän mukaansa on tärkeää, että käydään taistelua syrjintää ja väkivaltaa vastaan. Sisäministeri sanoi, että vielä tulee aika, jolloin poliisimuuria ei tarvita pride-paraatin suojaksi. Tapahtuman lopussa poliisi hoiti kaikki osanottajat turvallisesti muualle kaupunkiin. Kroatian presidentti Ivo Josipovic oli jo aikaisemmin ilmaissut tukensa pride-marssille.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hollannista EU-parlamentin jäsen Marije Cornelissen kertoi, että Kroatia hoiti tämän tapahtuman niin kuin EU:hun pyrkivän maan pitää hoitaakin. Splitin konservatiivisen pormestarin Zeljko Kerumin kommentti oli erikoinen. Hänen mukaansa se, että kaikki meni rauhallisesti, osoittaa, ettei pride kiinnosta Splitiin kaupungin asukkaita eivätkä asukkaat halua sellaista kaupunkiinsa. Hän sanoi: "Kaupunkilaiset kuuntelivat meitä, kun sanoimme, että jättäkää koko pride-marssi ilman mitään huomiota. Älkää tulko kävelykadulle", Pormestari valitteli vielä, että tämä oli suurta rahantuhlausta, kun piti olla melkoiset poliisivoimat. Ja hän oli vihainen, että keskustassa isot alueet olivat kiinni tavalliselta kansalta.


Splitin priden aikaan myös pohjoisempana Rijekassa oli solidaarisuusmielenilmaus, johon osallistui 300 ihmistä.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!