Sören Juvas jättää RFSL:n puheenjohtajuuden

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • vaeltaja2006

Sören Juvas valittiin Ruotsin RFSLn puheenjohtajaksi vuonna 2001 Piteån kokouksessa. Silloin hän oli vielä Andersson, mutta tänä aikana hän on ehtinyt avioitua Daniel Juvasin kanssa. Hän on myös muuttanut maalle, Taalainmaalle ja siitä huolimatta hän on edustanut RFSL:ää sekä kotimaassa että ulkomailla. Tammikuun alussa hän kertoi, että hän ei enää ole käytettävissä puheenjohtajaksi. Toukokuun alussa RFSL:n kongressissa Skellefteåssa joudutaan valitsemaan uusi puheenjohtaja.


Sören Juvas on tullut tutuksi myös ranneliikkeen uutisissa. Viime keväänä hänet hakattiin Moldovan Priden yhteydessä.

Näiden yhdeksän vuoden aikana Ruotsin HLBTI-politiikassa on ollut myötämäkeä. On tullut sukupuolineutraali avioliitolaki, adoptio-oikeus, lesboille oikeus keinohedelmöitykseen, viharikoslakiin maininta homoista ja lesboista, laaja kansainvälinen yhteistyö. Järjestö toimii varsin vakaasti.

Onko jotain, josta Sören Juvas on erityisen ylpeä näiden yhdeksän vuoden ajalta? Se, kun järjestö otti kantaa feminismiin. Se oli pitkä prosessi, jossa ensin pohdittiin, mitä feminismillä tarkoitaan ja käytiin keskustelu sukupuolten valtamekanismeista järjestössä. Keskustelu oli monipuolista ja se on johtanut siihen, että lesbo- ja binaisten kysymykset ovat tulleet yhteisiksi kysymyksiksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Epäonnistumisena Sören Juvas pitää HIV-kysymystä. Vaikka uudet tartunnat ovat lisääntyneet, poliitikot entistä vähemmän ovat kiinnostuneita asiasta. RFSL ei ole saanut näkemyksiään läpi.

Järjestönä RFSL on muuttunut niin, että siitä on tullut läpinäkyvämpi ja valtaa on jaettu laajemmalle. Ennen puheenjohtajilla oli paljon muodollista valtaa. Nyt se valta on jaettu monelle järjestön sisällä. Avoimmuus on suurempaa, kun päätöksiä tehdään. Työprosesseissa ja päämäärien asettelussa on parempi rakenne. Erilaisia ihmisiä kunnioitetaan enemmän. Nomit rikkovia kunnioitetaan ja miehet ymmärtävät paremmin naisia koskevia kysymyksiä.

Suuria tulevaisuuden haasteita on se, että paikallisten järjestöjen on määriteltävä uudeelleen tomintaansa, etteivät ne kuihdu kokonaan. Niissä järjestöissä, jotka ovat ottaneet vastaan haasteita omassa toiminnassaan, jäsenmäärä lisääntyy. Ne, joilla kaikki jatkuu entiseen tapaan, menettävät jäseniään.

Toinen tulevaisuuden haaste on ,että RFSL:n pitää pystyä laajenemaan niin, että se edustaa muitakin kuin vain valkoista ruotsalaista keskiluokkaa.


Entä Sören Juvasin oma tulevaisuus? On tarkoitus asua maalla ja ehkä voisi kasvattaa vaikka arabianhevosia. Jonkinlainen vallankumous omassa elämässä nyt tarvitaan, mutta ei ole vielä selvää, mikä se tulee olemaan.

(RFSL)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!