Slovenia: Avioliitto-oikeus homopareille

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren
  • 6
Slovenian pääkaupunki Ljubljana

Slovenian parlamentti on hyväksynyt samaa sukupuolta olevien avioliitot äänin 51 - 28. Kansanedustajista kuusi oli poissa ja viisi äänesti tyhjää, kun parlamentti äänesti tiistai-iltana samaa sukupuolta olevien parien oikeudesta avioliittoon.

Parlamentin ylähuoneen eli kansallisneuvoston on seitsemän päivän kuluessa päätettävä, pitääkö laista äänestää alahuoneessa vielä kerran.

Paikallinen ns. perhejärjestö järjesti laajan mielenosoituksen parlamentin edustalla. Järjestön johtohahmot kritisoivat lakiuudistusta jyrkin sanoin. Järjestö aikoo myös kerätä nimiä kansanäänestyksen järjestämiseksi. Mikäli nimiä kerätään yli 40 000, on lain voimaantulo alistettava kansanäänestykselle. Slovenian väkiluku on noin 2 miljoonaa.

Joulukuussa 2014 oppositiossa oleva vasemmistoryhmittymä esitteli lakialoitteen, jolla vuodelta 1976 peräisin olevaa avioliittoa ja perhesuhteita säätelevää lakia muutettaisiin siten, että avioliiton voisivat solmia myös samaa sukupuolta olevat parit. Tammikuun lopulla hallitus ei asettunut vastustamaan lakiesitystä ja 10. helmikuuta kansalliskokouksen komitea hyväksyi lakiesityksen äänin 11-2 toisessa käsittelyssä.

Helmikuussa 2015 sloveniassa tehdyssä mielipidemittauksesta kävi ilmi, että 59 prosenttia haastatelluista tukee samaa sukupuolta olevien avioliittoja ja 37 prosenttia vastustaa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Vuonna 2009 perustuslakituomioistuin katsoi, että lainsäädäntö on syrjivä seksuaalisen suuntautuneisuuden perusteella, ja vaati korjaamaan lainsäädäntöä. Kesällä 2011 hyväksyttiin kompromissina laki, joka ei sisältänyt ulkoista adoptio-oikeutta ja käsite "avioliitto" määriteltiin vain miehen ja naisen välisen liiton nimeksi. Alkuvuodesta 2012 uudistus kuitenkin torppaantui katolisen kirkon ja muiden uskonnollis-konservatiivisten ns. perhejärjestöjen voimin aikaansaatuun kansanäänestykseen, äänin 56-44. Äänestysvilkkaus oli noin 30 prosenttia.

Sloveniassa käsitellään tasa-arvoista avioliittolainsäädäntöä

6 kommenttia

Onneksi olkoon Slovenia.

Italia alkaa jäädä nalkkiin Espanjan, Ranskan ja Slovenian homorakkaaseen kainaloon.
Jopa Sloveniassa luvut olivat paljon selvemmät kuin Suomessa. 101-90, se jää Suomen historiankirjoihin.