Sisiliassa ensimmäinen pride-paraati

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006

Palermo on monen ihmisen mielikuvissa jälkeenjäänyt, homofobisen mafian johtama kaupunki, mutta eilen siellä pidettiin ensimmäinen pride-paraati. Keskusta-oikeistolainen paikallishallinto tuki tapahtumaa. Marssi eteni lähes häiriöittä. Järjestäjien mukaan osanottajia oli 10 000, poliisin mukaan 1 000. Kulkueeseen liittyi mukaan monia hetero-lapsiperheitä. Mukana oli 10 rekkalavaa. Ensimmäisessä oli hääpoikapari.

Italian kolmas tv-kanava selosti tapahtumaa paikan päällä. Kaikki tapahtui aluehallinnon suojeluksessa. Tapahtuman yhteydessä paljastettiin muistotaulu homoparille, joka 30 vuotta sitten murhattiin homofobisesti. Giorgion ja Tonin murhaa ei koskaan saatu lopullisesti selvitettyä. Tapahtuman seurauksena katolinen pappi Marco Bisceglia oli aktiivisesti mukana muodostamassa homojärjestö Arcigayn ensimmäistä alueosastoa Arci Gay Palermoa.

Lokakuun 31. päivänä 1980 löydettiin Catanian läheltä Giarren kylästä kaksi viikkoa aikaisemmin kadonneiden nuorten miesten ruumiit. Heidät löydettiin appelsiinipuumetsiköstä pinjapuun alta ammuttuina. Heidät oli ammuttu toisiinsa kietoutuneina. Kyseessä oli siis teloitus. Poliisi sai pian kiinni toisen uhrin 13-vuotiaan veljenpojan. Tämä kertoi, että miespari oli antanut hänelle pistoolin ja vaatinut ampumaan heidät. Jos poika ei ampuisi, miehet olisivat ampuneet pojan. Palkintona poika sai kellon. Miehet asettuivat maahan kuin nukkumaan. Poikaa oli käsketty tähtäämään päähän.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Pian tapauksen jälkeen kylässä alettiin puhua "vihkiparista". Vaikutti siltä, että pariskunta oli homofobisesti työnnetty kylässä syrjään ja he pakenivat kuolemaan. Vanhat ihmiset sanovat edelleen, että vain pinjapuu tietää koko totuuden. Kyläläisiä tapaus ei erikoisemmin värähdyttänyt, vaikka se järkytti koko muuta maata.


Toissa iltana, perjantaina, oli Palermossa hallitsevan keskusta-oikeistolaisen nuorisoliiton, Giovane Italian, vastamielenilmaisu Palermon Prideä vastaan.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!