Serbia ei vieläkään turvaa HLBTI-ihmisiä väkivallalta

  • Uutinen
  • Pride
  • vaeltaja2006

Perjantaina julkaistiin Serbiassa selonteko HLBTI-ihmisten tilanteesta viime vuonna. Selonteon nimi on : Emme peräänny, emmekä alistu. HLBTI-vähemmistön suurimmat ongelmat ovat väkivalta, syrjintä ja vihapuheet. Vaikka poliisin asenne onkin viime aikoina parantunut, valtaosa poliiseista ei edelleenkään halua olla missään puheväleissä HLBTI-ihmisten kanssa. Jos poliisille tehdään rikosilmoituksia, tutkinta käynnistyy hitaasti. Sama ongelma on oikeisistuimilla ja syyttäjillä. Syrjintä- ja väkivaltailmoituksia tehtiin viime vuonna kymmenittäin, mutta yksikään ei johtanut toimenpiteisiin.

Viime vuoden syyskuussa uhkailu ja väkivalta oli pahimmillaan Belgradin Priden aattona, mutta valtio ei reagoinut vihanlietsontaan asiallisesti. Vähemmistö- ja ihmisoikeusministeri sanoo, että koko yhteiskunnan näkökulmasta olisi tärkeää, että tänä vuonna voitaisiin järjestää gay pride. Se kertoisi, että olemme voittamassa väkivallan ja suvaitsemattomuuden.

Homojärjestö GSA:n edustaja Boris Milicevic sanoi, että lähiaikoina tehdään päätös siitä, järjestetäänkö tänä vuonna Belgradin Pride.

GSA= homo-hetero-järjestö

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!