Schatz ja vieraat: Kuva saksalaisaseveljien ja suomalaisten homotoimista on paljolti fantasiaa

  • Teema
  • Historia
  • jnsto
  • 11
Wehrmachtin paraativaatetusta. Kuva on 40-luvulta Virosta.

Suomalaissotilaiden seksisuhteet saksalaisten aseveljien kanssa tulivat puheeksi sotavuosien muun elämänmenon ohella Yle Radio 1:n Roman Schatzin Maamme-kirja lähetyksessä 4.2.13. Aihetta ovat leimanneet jo vuosikymmeniä Tom of Finlandin piirrosten hahmot, joista ei ole pitkä matka Wehrmachtin vaatetukseen. Tom of Finland on myös muistelmissaan kertonut kokemuksistaan Helsingissä ensin saksalaisten ja sittemmin Liittoutuneiden valvontakomission venäläisten sotilaiden kanssa.

- Hänen muistelmiaan on lainattu ikäänkuin objektiivisena aikalaiskokemuksena, vaikka ne ovat mielestäni paljolti fantasiaa, totesi Suomen historian dosentti Teemu Keskisarja. - On kuitenkin hyvin vähän todisteita siitä, että Suomen armeijassa olisi ollut homokulttuuria, Keskisarja lisäsi.

Roman Schatz arveli Tomille ehkä sopivankin se, että häntä arvioidaan enemmän fantasiana. - Siihen hän ehkä tähtäsikin, sanoi Schatz. Toimittaja luonnehti Tom of Finlandin innostuneen näistä "Hugo Bossin tekemistä uniformuista". Ilmaisu oli tarkasti oikein, koska Boss ei vaatetusta suunnitellut, vaan oli saanut yritykselleen valmistustehtäviä.

Ohjelman toisena vieraana ollut sarjakuvapiirtäjä Pertti Jarla totesi sotaan usein liittyvän seksuaalista lyhytjännitteisyyttä. Hän ihmetteli myös Suomessa sotaan liitettyjä siveysihanteita. - Jossain Amerikassa on kirjoitettu viihteellisesti hauskanpidosta upseerien vaimojen kanssa kotirintamalla, mutta Suomessa jokin Sissiluutnantti-kirja on loukannut tavattomasti.

Sodanaikaiset saksalaisuniformut saivat jatkoaikaa vielä vuosikymmeniksi DDR:ssä. Itä-Saksan Kansanarmeijasta tuli entisen vaatetusperinteen jatkaja siitä yksinkertaisesta syystä, että armeijan muodostamisen aikoihin oli neuvostovyöhykkeeltä löydetty suuri Wehrmachtin vaatevarasto.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

R Schatzin ohjelma, aihe alkaa kohdasta 39 min

11 kommenttia

Tuolta maailmamme sotien ajaltahan on läjäpäin muittenkin piirroksia, esim. nämä sota-ajan julisteet - ekassa kannustetaan rautasulaton töissä, aseteollisuuden tarpeiksi:

http://www.uproxx.com/feature/2011/01/dont-ask-dont-tell-7-wartime-posters/attachment/7-2/

natseilla, puna-armeijalla, jenkeillä ja japanillakin oli sotapropagandassa esillä maskuliinisuus eroottisen korostuneestikiin:

http://cdn.ebaumsworld.com/mediaFiles/picture/1061168/82806449.jpg
tuohon em. lisättiin sitten myös nainenkin kulmalle:
http://thedisorderofthings.files.wordpress.com/2012/10/cannon-towels-army-day-crocodiles-keep-out-poster.jpg
http://4.bp.blogspot.com/-laC69CCXIwM/UNOLL_G4byI/AAAAAAAAbpE/VKBKHwhmaVY/s1600/BarclayShootingTheSun.jpg
http://www.postersplease.com/posterblog/wp-content/uploads/2011/01/lc-05.jpg
http://andrikyrychok.files.wordpress.com/2008/11/homo-erotic-nazi-propaganda-posters-world-war-2.jpg
http://25.media.tumblr.com/tumblr_lhd6y4RIz21qchs1zo1_500.jpg
http://photos1.blogger.com/blogger/3720/105/1600/post_navy_ww2_join-submarine-service.jpg
http://farm1.staticflickr.com/18/24040369_22dcc4a2be.jpg
http://scienceblogs.com/insolence/wp-content/blogs.dir/445/files/2012/04/i-8ff7dfeee97d45f3bea68fd64725a103-keepemcoming.jpg
http://24.media.tumblr.com/fd424faf797ebcfe1677b29713738569/tumblr_mgmn9q18gA1qzrdiko1_400.jpg
http://1.bp.blogspot.com/-fAHf1uGfWLc/UNOK-BJsizI/AAAAAAAAbo0/hBvVVa6_FZI/s640/BarclayNavy1942.jpg
http://celticrebel.files.wordpress.com/2011/07/cpwnavyman.jpg
http://www.collectorsweekly.com/articles/wp-content/uploads/2012/08/lady-liberty-war-bonds.jpg
http://1.bp.blogspot.com/-ilk71bbfwKI/UNOKbKeffII/AAAAAAAAbos/LFnxqg5U6Fs/s640/BarclayNavyArt.jpg

Osassa noitten takana on McClelland Barclay (1891–1943; hän kuoli itse sodassa japanilaisten torpedon osumasta).

pro-Vietnami sota -juliste 1971: http://www.docspopuli.org/AOUONcat/detail.np/detail-16.html

Tässä realismia tältäkin osin sodista
http://homoclimbtastic.files.wordpress.com/2011/05/post-837-1248430358.jpg
http://homoclimbtastic.files.wordpress.com/2011/05/dothejobheleftbehind.jpg
http://ecx.images-amazon.com/images/I/51hoQFZEGFL.jpg

Näitäkin ristiriitoja pyrittiin tuolloin lieventämään: http://digital.library.northwestern.edu/wwii-posters/img/ww1645-41.jpg

Kommenttia muokattu: 04.02.2013 klo 18:25
On kyllä väärinkäsitys, jos Schatz ja hänen vieraansa puhuvat sotilaiden homoalakulttuurista sodan aikana. Tom of Finland ei sellaista kertonut. Hän kertoi vain yksittäisistä kohtaamisista pimennetyillä kaduilla ja puistoissa. Kohdattiin kerran eikä sen jälkeen enää koskaan. Helsingissä liikkui lomilla olevia sotilaita, ja joukossa oli niitä, jotka etsivät miesseuraa. Kyse ei ollut mistään laajasta ilmiöstä sotilaiden keskuudessa. Puistoissa voi kohdata suomalaisen tai saksalaisen sotilaan, ja välirauhan aikana myös neuvostoliittolaisia sotilaita.

Tässä Tomppa kertoo traagisen tarinan saksalaissotilaasta. Ei se mitään fantasiaa ollut, vaan täyttä totta. Fantasiat alkoivat sitten, kun hän pääsi piirustuspöydän ääreen.

http://ranneliike.net/teema/?cid=45&aid=9449&esikatselu=46423

Kommenttia muokattu: 04.02.2013 klo 17:42