Sateenkaaripoliisien verkostoa suunnitellaan Suomeen

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Verkoston luomisen avulla toivotaan seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvien poliisien työympäristön paranemista sekä hlbti-vähemmistöjen ja poliisin välisten suhteiden kohenemista. Helsinki Priden yhteydessä käytiin "pyöreän pöydän" keskustelua asiasta.

Yhdenvertaisuusvaltuutettu Kirsi Pimiän yhdessä Setan kanssa järjestämään keskusteluun osallistuivat Setan lisäksi edustajat Poliisihallituksesta, Suomen poliisijärjestöjen liitosta, paikallispoliisien edustajia, seksuaalivähemmistöihin kuuluvia poliiseja sekä sukupuolivähemmistöjen ihmisoikeusjärjestöt Trasek ja Dreamwear Club. Kokemuksistaan seksuaalivähemmistöön kuuluvana poliisina työskentelystä Suomessa kertoi vanhempi rikoskonstaapeli Linnea West. Keskustelussa mukana olivat myös eurooppalaisen hlbti-poliisijärjestön, European LGBT Police Associationin toimijoita Isosta-Britanniasta ja Hollannista.

Seta kertoo, että Ison-Britannian poliisivoimissa avoimesti transnaisena Bee Bailey haluaisi nähdä muutoksen suhtautumisessa hlbtiq-yhteisön tarpeiden tunnistamiseen ja toimimiseen niiden pohjalta. Tällainen asia on esimerkiksi sukupuoli-identiteettiin ja sukupuolen ilmaisuun liittyvä sensitiivisyys kohtaamistilanteessa, esimerkiksi tapauksissa, joissa yksilön sukupuolen ilmaisu ei vastaa henkilöpapereihin merkittyä sukupuolta tai viharikoksen uhrina on seksuaalivähemmistöön kuuluva ihminen.

Pink in Blue -järjestöä edustava Romke Verf Alankomaiden poliisista puolestaan sanoo, että Hollannissa yhteistyö on johtanut alueellisten yksiköiden perustamiseen, joihin hlbtiq-ihmiset voivat jättää rikosilmoitukset muun turvallisen ihmisen kuin kenen tahansa poliisin välityksellä.

Identiteetistään avoimet hlbtiq-vähemmistöihinn kuuluvat poliisit toimivat itse myös asiantuntijoina ja konsultoivat kollegoitaan. Keskusteluissa nousi esiin esimiesten rooli syrjinnän vastaisen toiminnan edistäjinä. Verf myös muistuttaa poliisijohdon kouluttamisen ja asenteiden muuttamisen olevan keskeisiä asioita.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Hollantilaisjärjestö Pink in Blue perustettiin vuonna 1989 alkuaan turvapaikaksi seksuaalivähemmistöihin kuuluville poliiseille, sillä seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan avoimesti ei voinut tuolloin toimia. Isossa-Britanniassa National Trans Police Assosiation perustettiin 2008 vuoden lopulla. Vuonna 2004 perustettun Eurooppalaiseen kattojärjestöön kuuluu useita yhdistyksiä eri Euroopan maista.

Sateenkaaripoliisien verkosto Suomeen

Keskustelussa nousi esiin sateenkaaripoliisien verkoston perustaminen myös Suomeen, ja samoin nostettiin esiin mahdollisuus nimetä Suomen poliisiorganisaatioon erillinen hlbtiq-asiantuntija.

Setan uutisessa todetaan, että tunnusteluja oman järjestön perustamisesta Suomeenkin on tehty, mutta Suomen poliisissa harva on avoin seksuaalisesta suuntautuneisuudestaan tai sukupuoli-identiteetistään.

Hlbti-tietoisuuden edistäminen tärkeää yhdenvertaisuuden toteutumisen kannalta

Seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjä koskevan tietoisuuden ja vähemmistöjen yhdenvertaisuuden edistäminen vaikuttaa sekä hlbti-vähemmistöihin kuuluvien poliisien mahdollisuuksiin toimia omassa työssään että luottamukseen hlbti-vähemmistöön kuuluvan henkilön joutuessa tekemisiin poliisin kanssa.

- Tutkimusten mukaan lhbtiq-ihmiset jättävät usein viharikokset raportoimatta poliisille epäluottamuksen vuoksi eivätkä perusoikeudet tällöin toteudu, sanoo Setan vs. pääsihteeri Terhi Aaltonen.

Aaltonen toteaa Setan uutisessa myös, että muiden Euroopan maiden hyvät käytännöt ovat tiedossa, ja satenkaaripoliisien verkostoilla on ollut keskeinen rooli niiden saavuttamisessa.

Poliisi mukana Helsinki Pridessa

Poliisi oli yhdenvertaisuusvaltuutetun kutsumana mukana Helsinki Pride 2017 -tapahtuman paraatissa viranomaisten ajoneuvossa. Yhdenvertaisuusvaltuutetun järjestämässä viranomaisten ajoneuvossa olivat mukana myös valtioneuvoston kanslian, Kelan sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen edustajia. Maahanmuuttovirasto perui osallistumisensa saatuaan kritiikkiä hlbti-taustaisten turvapaikanhakijoiden kohteluun liittyen.

Seta: Poliisijohdon sitouduttava yhdenvertaisuuteen ja syrjimättömyyteen
Syrjinta.fi: LHBTI-yhteisön ja poliisin edustajat tapasivat Pride-viikolla yhdenvertaisuusvaltuutetun ja Setan järjestämässä tilaisuudessa ja keskustelivat seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen aseman parantamisesta
European LGBT Police Association (EGPA)
Poliisi mukana Helsinki Priden paraatissa virka-asussa

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!