Salatut elämät kesätauolta, alkuaikojen homohahmo taas mukana

  • Artikkeli
  • Ihmisiä ja ilmiöitä
  • Sami Mollgren
  • 45
Kalle Laitelan inttivuosi julkaistiin myös romaanina. Kallen näyttelijä Pete Lattu kertoi Z-lehdessä kevätkesällä 2000 mietteitään mm. Kallen roolihahmosta.

Salatut elämät -televisiosarjan kevään 2012 viimeisessä jaksossa sarjan alkuajoilta tuttu Kalle Laitela ilmaantui isänsä ovelle. Kymmenen vuotta sarjasta poissa olleen Kallen paikka tarinassa selviää syksyn mittaan.

Kalle on yksi sarjan alkuperäisistä henkilöistä ja sen ensimmäinen homoseksuaalinen hahmo. Alussa Kalle vielä etsi identiteettiään, kohtasi isänsä homo-ongelmaisuuden ja lopulta löysi oman paikkansa maailmassa. Kalle oli vuosituhannen vaihteessa yksi sarjan seuratuimmista henkilöistä. Kallen armeijan harmaisiin meneminen ja miehen löytäminen sieltä päätyi vuonna 2001 Katri Mannisen kirjoittamana myös kansien väliin: televisiosarjan pohjalta tehty kolmas romaani oli nimeltään "Kallen inttivuosi".

Roolihahmo Kalle Laitela ja samalla häntä esittävä näyttelijä Pete Lattu saivat vuosituhannen vaihteessa oman ihailijakuntansa. Roolihahmo ja näyttelijä menivät joskus yleisöltä sekaisin. Tuolloin monilla keskustelufoorumilla spekuloitiin myös näyttelijän suuntautumista. Julkisuuden kääntöpuolikin tuli tutuksi, sillä Lattu sai aikanaan kuulla kaupungilla liikkuessaan homottelua.

Asennemuokkaaja ja kohauttaja

Maanantaina 3. syyskuuta MTV3-kanavalla 15. tuotantokautensa aloittava "Salkkarit" on ollut eräänlainen uranuurtaja siinä, miten suomalaisissa television draamasarjoissa seksuaalivähemmistöön kuuluvia henkilöitä on esitetty. MetroLiven haastattelema Kalle Laitelaa näyttelevä Pete Lattu kokee, että Salatut elämät on tehnyt tärkeää työtä nostamalla homouden kaltaisia aiheita esiin. Hän kertoo olevansa ylpeä siitä, että on saanut olla sellaisessa työssä mukana.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kallen roolia näyttelevää Pete Lattua haastateltiin Setan julkaisemaan Z-lehteen kevätkesällä 2000. Kansitekstinä oli "Laitelan Kalle kertoo tavallisen homon tarinaa". Itse juttu oli otsikoitu "Kalle on aivan tavallinen homo". Tuolloin Salkkarit oli pyörinyt ruudussa runsaan vuoden.

Jo Z-lehden haastattelussa Lattu mainitsee sarjan mahdollisuudet asennekasvattajana: "kakarat" saattoivat oppia näkemään homoseksuaalisuuden myönteisessä valossa pienestä pitäen, etenkin kun Kallen hahmo oli sympaattinen ja positiivnen henkilö - ja Latun mukaan todella tylsä, ellei hän olisi homo. Myös "peräkylien" kaapissa olevat nuoret homot saattoivat löytää Kallen kautta toivonpilkahduksen, kun Kalle hivuttautui ulos kaapista.

- En tiedä olisiko juttu enää nyt niin iso, mutta mielestäni oli erittäin hyödyllistä että silloin nuoret saivat nähdä erilaisia parisuhteen malleja, pohtii Lattu puolestaan hiljan tehdyssä MetroLiven haastattelussa.

Laitelan Kallen kaapistatulo ja armeijaanmeno ajoittuvat aikaan, jolloin Suomessa leivottiin lainsäädäntöä samaa sukupuolta olevien rekisteröidylle parisuhteelle.

Sarjan tuottaja Marko Äijö muistelee Ilta-Sanomissa reaktiota Kallen ja toisen pojan yli kymmenen vuotta sitten annettuun suudelmaan, ja toteaa maailman muuttuneen. Kyseessä oli ilmeisesti ensimmäinen homosuudelma suomalaisessa tv-sarjassa. Äijön mukaan palaute oli tuolloin rajua. Syntynyt kohu oli huomattavasti suurempi kuin sarjassa hiljattain nähdystä itsemurhayrityksestä.

Kiinnostava rooli

Z-lehden haastattelussa Lattu kertoi päätyneensä sarjaan Kalleksi puolivahingossa, käytyään siskonsa kehotuksesta koekuvauksessa. Vasta myöhemmin, rooliin valituksitulon jälkeen kerrottiin roolihahmon suuntautumisesta. Aikaa annettiin muutama päivä päättää, onko hän valmis sitoutumaan työhön kolmeksi vuodeksi. Latun mukaan Kallen homous teki roolin kiinnostavaksi ja roolin sopivaksi hänelle.

Lattu kertoi haastattelussa myös käyneensä joskus Helsingin homobaareissa, vaikka ei tehnytkään erityistä tutkimustyötä roolihahmoa rakentaessaan. Sarjan kuvausten vuoksi Annankadun DTM:ssä tehtiin myös kuvauksia, ja Lattu kertoi siellä olleen hauskaa ja paikalle haalittu avustajakunta sai haastettelussa Latulta kiitoksia.

Pete Lattu valmistui vuonna 2006 teatteritaiteen maisteriksi. Lattu on näytellyt esimerkiksi Ylioppilasteatterissa, Kansallisteatterissa ja hänet on nähty myös Apulanta-yhtyeen musiikkivideolla. Suuri yleisö muistaa Latun kuitenkin ennen kaikkea Salkkareiden Laitelan Kallena. MetroLiven haastattelussa Lattu kertookin, että sarjassa näytteleminen jätti häneen pysyvän leiman, mutta ensimmäinen rupeama sarjassa on ollut enemmän positiivinen juttu.

Vuonna 1979 syntynyt Lattu on siviilielämässään naimisissa ja kahden lapsen isä. Iltalehden haastatteleman Latun mukaan päätös paluusta oli pitkän harkinnan tulos. Nykyinen elämäntilanne ja paluu sarjaan sopivat kuitenkin hyvin yhteen. Vapaat illat ja viikonloput yhdessä perheen kanssa eivät ole kaikissa näyttelijän töissä itsestäänselvyys.

Kallen poistuttua vuonna 2001 Salkkareiden aktiivisista roolihenkilöistä lähtelmällä armeijasta löytämänsä Kuisman kanssa Brasiliaan, on sarjassa nähty muitakin sateenkaaren koskettamia henkilöhahmoja ja ihmissuhdekuvioita. Niistä ei kuitenkaan ole enää ollut varsinaiseksi kohuksi asti, vaikka juonikuvioista onkin keskusteltu netissä.

Miljoonayleisöjäkin saavuttanut Salatut elämät on pyörinyt MTV3-kanavalla vuoden 1999 alusta lähtien ja tällä hetkellä on varmaa sen jatkuminen ainakin vuoteen 2015 asti. Sarjan tapahtumat sijoittuvat Helsingin Ullanlinnassa sijaitsevalle kuvitteelliselle Pihlajakadulle.

Salatut elämät nähdään MTV3-kanavalla arki-iltaisin kello 19.30.

www.mtv3.fi/salatutelamat
MetroLive: Salkkareihin palaava Pete Lattu: ´Sarja jätti ikuisen leiman´
Ilta-Sanomat: Salkkareiden kohutuin suudelma

45 kommenttia

Mielenkiintoista.

Ihmisten rajut reaktiot yhteen ainoaan miesten keskeiseen suudelmaan kertovat konkreettisella tavalla asenneilmastosta valtakunnassa ja tietenkin noiden ihmisten suppeasta maailmasta. Minua himottaisi saada käsiini se 40 metriä telefaxia ja tehdä siitä jonkinlainen analyysi. Mihin tuo suudelma ihmisten mielissä eniten kajosi. Oletan uskonnollisten tunteiden olleen päällimmäisinä. Heidän maailmankuvansa tuntuu olevan yksi huterimmista.

Erääseen seikkaan en muista kenenkään kajonneen. Millä tavoin Kalle Laitelan armeijajaksot vaikuttivat tuon organisaation sisällä? Omalta varusmiespalveluni ajalta vuonna yksi ja kaksi, muistan asenteiden homoja kohtaan olleen kivikautisia. Siihen aikaan julkihomolle olisi tullut äkkilähtö armeijasta ja merkintä kantakorttiin. Joidenkin heteroiden kerrottiin silloin käyttäneen homokorttia vapautuakseen varusmiespalvelusta.

Asenteisiin vaikutetaan nykyisin monella tasolla ja tavalla. Televisio näyttää olevan suorin, suorasukaisin ja laajimmalle osuva vaikuttaja. Muistetaan Salkkareiden lisäksi myös TV2:n Suuri homoilta ja sen seurauksena mittavat jälkivaikutukset luterilaiseen kirkkoon.
En tiedä varmasti, mutta omana varusmiesaikanani vuonna kolme ja neljä pysyin tiukasti kaapissa (en varmaan ollut edes oikein sisäistänyt suuntautumistani). Sen sijaan vuosina viisi viiva kahdeksan, kyseisessä firmassa töissä ollessani (Huom! Kallen BF Kuismakin oli upseeri, yliluutnantti ;-P), ilmoitin asiasta niille esimiehille ja työkavereille, joita arvelin asian jollakin tapaa koskevan (turvallisuuspuolen työni takia, mahdoton kiristää). Vastaukset vaihtelivat "ai jaa, so what":ista "oot sä käyny DTM:ssä? Onks se niin hauska kun sanotaan?"-kommentteihin.
Että näin minun kohdallani silloin...