Saksassa Piraattipuolue on vahvassa nousussa, liberaalit riskirajalla

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Saksassa on tänään julkaistu uusi puoluekannatusta koskeva kysely, jonka yllättävin tieto on, että Piraattipuolue on nousussa. Tällä hetkellä Piraatit ovat maan kolmanneksi suosituin puolue. Piraattien kannatus on 13% ja Vihreiden vain 11%. Kristillisdemokraatit on edelleen johdossa, 36% ja Sosialidemokraatit toisena, 24%.

Piraatit ovat olleet vaatimattomia, kun on kyselty heidän vaalimenestyksestään tulevissa parlamenttivaaleissa. Muissa puolueissa esiintyy jo levottomuutta. Esim. SPD:n vt. puoluejohtaja on moittinut Piraatteja: "Puolue ei tee tarpeeksi naisten puolesta. Ei vaikuta mitenkään nuorelta, modernilta puolueelta".

Vihreistä sanotaan, että kaikki puolueet kannatuksessaan menevät ylös ja alas, ja tämä oli varmaan huippukohta piraateille. Mutta vakavasti asia otetaan. Piraatit ensi vuoden parlamenttivaaleissa ottavat varmasti oman paikkansa.

Pelkästään positiivisia asioita ei ole kerrottu puolueen HLBTI-asenteista. Queer.de kertoi kaksi viikkoa sitten, että Münsterissä osavaltion vaalien listoille pääsi evankelikaalinen edustaja, joka pitää homoja syntisinä ja luomiskertomusta totena. Hän sanoi olevansa "toisinajatteleva". Kun häly syntyi, hän jättäytyi pois ehdokkuudesta. Monet muut piraattiehdokkaat kannattavat avioliiton avaamista homoille ja lesboille.


Suomessa Piraattipuolue osoitti viime eduskuntavaaleissa HLBTI-myönteisyyttä ja piraaatit ovat osallistuneet jo parina vuonna Hesinki Priden kulkueeseen. Maaliskuun 31. päivänä Piraatit puoluekokouksessaan hyväksyivät kuntavaalihohjelmansa. Siinä painopiste on politiikan ja päätösten läpinäkyvyydessä. Kansan täytyy tietää, mitä poliitikassa puuhaillaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

*****

Toinen Saksan politiikan kiperä kysymys on Liberaalien eli FDP:n menestys. Monien mielipidekyselyjen mukaan puolue on jäämässä alle äänikynnyksen. Tässä uudessa kyselyssä puolue on tasan rajalla, 5%. Tällä hetkellä FDP ja CDU yhdessä muodostavat Saksan hallituskoalition. FDP:tä johti aikaisemmin ulkoministeri Guido Westerwelle, mutta hän siirtyi syrjään puoluejohtajan virasta. Ulkoministerinä hän on paljon kierrellyt homofobisissakin maissa. Silloin elämänkumppani on jätetty kotiin.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!