Saksassa Parlamentti torjui tasa-arvoisen avioliiton

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 8

Eilen Saksan Budestagissa eli parlamentissa käytiin lyhyt keskustelu avioliiton avaamisesta homoille ja lesboille. Vihreät ja sosialidemokraatit olivat tehneet aiheesta ehdotuksen. Keskustelussa Kristillisdemokraattien (CDU) kansanedustaja vetosi siihen, että asiassa on odoteltava Perustuslakituomioistuimen kannanottoa. Puhujan mukaan tasa-arvoa on jo valmisteltu monissa Bundestagin viimeaikaisissa päätöksissä. Kuitenkin perustuslain mukaan nais-mies-perhe on perheen perussolu ja tarvitsee lain mukaan suojelua. Tämä teema on kristillisdemokraateille vaikea asia. Keskusteluun oli hankala löytää henkilöä, koska se voisi merkitä poliittista tuhoutumista. Baijerista löytyi kansanedustaja, jolla on vankka kannattajakunta. Hän voi olla konservatiivinen, vaikka yhteiskunnassa ajattelutavat ovat jo muuttumassa liberaalimpaan suuntaan.

Tällä hetkellä Saksan hallituksen muodostavat kristillisdemokraatit CDU ja liberaalit FDP. Liberaalien asenne homoavuoliittoihin on ollut ristiriitainen, vaikka avoimesti homo ulkoministeri Westerwelle on liberaalien miehiä. Parlamentissa liberaalien puhuja vetosi siihen, että eteenpäin mennään pienin askelin, ja niitä askelia on jo viime vuosina tehty. Toinen liberaalien kansanedustaja, avoimesti homo, perusteli kielteistä kantaansa lakiehdotuksen virheillä.

Äänestyksessä ei-homoliitoille voitti 309-266. Lakiehdotusta olivat vastustaneet perhevaliokunta, raha-asiain valiokunta ja lakivaliokunta. Englannissa konservatiivipääministeri on aktiivisesti ajanut homojen avioliitto-oikeutta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

8 kommenttia

  • 1 / 8
  • Homopallero
  • 29.6.2012, 9.30
Odotettavissahan tuo oli. Kristillisteokraateilla ja näennäisliberaaleilla on enemmistö. Joka tapauksessa lienee vain ajankysymys milloin nimimerkki "Ei_avioliittoja_homoille" saapuu masturbatiiviselle valehtelu- ja tekopyhyyskierrokselleen saamaan sadistista homofobisen ihmisperseen tyydytystä kun hänen sovinisminsa kohteilla menee huonosti.
  • 2 / 8
  • Ei_avioliittoja_homoille
  • 29.6.2012, 11.18
Oikea ja odotettu päätös. Toivon mukaan järjelliset voimat säilyttävät paikkansa tulevaisuudessakin. On muuten hupaisaa nähdä, että nykyään nämä suomalaiset homotahot ovat alkaneet käyttää sanaa "tasa-arvoinen avioliittolaki". Eikö oikein sukupuolineutraali toiminut toivotulla tavalla ja nyt pitää yrittää tavallaan enemmän vetoavammalla termillä? Mitäs epätasa-arvoista nykyisessä avioliittolaissa on? Lain mukaan kaikki voivat mennä ihan samalla tavalla naimisiin, myös homot.