Saksassa ja Hollannissa sateenkaarijuhlintaa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • Sami Mollgren

Saksan Hampurissa ja Nürnbergissä järjestettiin 5.8. Christopher Street Day -paraatit. Kesän aikana myös Berliinissä, Kölnissä ja muutamassa muussakin kaupungissa on järjestetty isot tapahtumat. Myös naapurimaassa Hollannissa juhlittiin pridea.

Vaikka seksuaalivähemmistöjen paraatit ovat Saksassakin massiivisia juhlia, on niillä yhä vahva poliittinen sanoma. Erityisesti adoptio- ja perintöoikeus on Saksassa puheenaihe, sillä saksalainen rekisteröity parisuhde on kristillisdemokraattien vastustuksen takia hyvin puuttellinen. 5 vuotta voimassa olleessa parisudelaissa parisuhteessa olevia käsitellään edelleen lainsäädännössä mm. perintöoikeuden suhteen käytännössä kuin ventovieraita. Tämän vuoksi samaa sukupuolta olevat pariskunnat joutuvat huolehtimaan yhteisen omaisuuden perimisoikeudesta erillisen testamentin avulla.

Hampurin CSD järjestettiin nyt 26. kerran, tänä vuonna otsikolla "Spielt doch keine Rolle" - "ei meinaa mitään". Tapahtumaan osallistui noin 30 000 ihmistä.

Helsingin kokoisessa Nürnbergissä (eteläisen Saksan Baijerissa) tapahtuman mittakaava oli pienempi. Kulkueväkeä oli kolmisensataa (jota verotti kehno sää), katselijoita muutama tuhat. Katujuhlaan osallistui noin 8 000 ihmistä ja iltabileisiin noin 1 600 ihmistä. Baijerin yli miljoonan asukkaan pääkaupungissa Münchenissä CSD järjestetään elokuun 12. päivä. Siellä tapahtuma on perinteisesti kerännyt parinsadan tuhannen yleisön.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Myös Hollannin pääkaupungissa Amsterdamissa järjestettiin lauantaina pride-tapahtuma. Amsterdamin priden erikoispiirre on se, että tyypillistä pride-kulkuetta ja rekka-autoja ei ole, vaan isommat ja pienemmät kanavalaivat kulkevat kaikissa sateenkaaren väreissä kanavaa pitkin ja sadat tuhannet katsojat kerääntyvät kanavaa reunustaville kaduille. Amsterdamin pride-tapahtuma on yksi maailman suurimmista.

Lue lisää:
- NDR: Schrill-bunte Parade zum Christopher Street Day in Hamburg
- Hamburger Abendblatt: Große Parade zum Christopher Street Day
- www.csd-hamburg.de
- www.csd-nuernberg.de
- www.amsterdamgaypride.nl
- Keskustelufoorumilla: Saksan Pride-tapahtumia muuteltu
- CSD Berlin 2006 - 22. heinäkuuta 2006

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!