Saksalaisviihdyttäjä Dirk Bach ajoi tasa-arvon asiaa

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • jnsto
  • 3

Näyttelijä Dirk Bachin kuolema oli kansallinen uutinen Saksassa 1.10.12. Alkujaan kölniläinen Bach oli kuollessaan 51-vuotias. Hän oli suuren yleisön tuntema kestosuosikki kolmatta vuosikymmentä, useissa televisiosarjoissa ja teatterissa.

Bach käytti suurta suosiotaan mm homojen ja lesbojen aseman parantamiseen. Hän oli yksi ensimmäisistä avoimesti homoseksuaaleista saksalaisista julkisuuden henkilöistä. Hän keräsi varoja mm HIV-hyväntekeväisyyteen. Bach puolusti julkisuudessa tasa-arvohenkisen lainsäädännön etenemistä.

Bach löydettiin kuolleena asunnosta Berliinissä. Lauantaina 6.10.12 olisi ollut ensi-ilta Schlosspark-Theaterissa. Näytelmässä "Der kleine König Dezember“ hänen roolinaan olisi ollut monarkki. Median muistokirjoituksissa on todettu, että yksi roolin lauseista oli "Ja kuka on kuollut, hänestä tulee tähti". Bach oli harjoituksissa sanonut, että pienen ja paksun kuninkaan rooli sopi hänelle.

Suurelle yleisölle Bach oli ensisijaisesti viihteellinen hahmo, joka muistettiin paksusta vartalostaan ja kimeästä äänestään. Teatterin puolella Bachin roolihajonta oli laajempi, mutta hän sanoi haastatteluissa, ettei häntä häiritse leimautuminen viihdyttäjäksi.

Suomessa hän oli vähemmän tunnettu, suomalaisen television ohjelmahankinnan suuntauessa ja rajoittuessa etenkin viihteessä englanninkieliseen maailmaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Uutinen Dirk Bachin kuolemasta Spiegelissä
Uutinen Der Tagesspiegelissä
Hollywoodreporter

3 kommenttia

Katolinen saksankielinen homovihasivusto kreuz.net, jonka serveri on ilmeisesti kaukomailla, hyökkäsi heti Dirk Bachin kuoleman jälkeen otsikolla ´Dirk Bach palaa nyt ikuisesti homohelvetissä´.

Hakkerit ärsyyntyivät ja hyökkäsivät muutama tunti sitten kreuz.netin sivustolle ja estivät sen toiminnan. Artikkelin loppupuolella Anonymouksen video asiasta ja kehotus vastustaa kreuz.netiä:

http://www.queer.de/detail.php?article_id=17554

Päivitys

Bruno Gmünder -kustannusosakeyhtiö lupaa 15 000 euron palkkion sille, joka saa selville kreuz.net-homovihasivuston ylläpitäjät ja sivustolle kirjoittavat, jotta heidät saadaan oikeuden eteen:

http://www.brunogmuender.com/news/beleidigung-von-dirk-bach-bruno-gmu%CC%88nder-verlag-zahlt-%E2%80%9Ekopfgeld%E2%80%9C-fu%CC%88r-informationen-u%CC%88ber-kreuznet/

Kommenttia muokattu: 06.10.2012 klo 01:36