Saksalainen pop-duo Rosenstolz on eronnut

  • Uutinen
  • Viihde, kulttuuri ja media
  • vaeltaja2006
  • 3

Keskiviikkona saksalaisen pop-duon, Rosenstolzin Facebook-sivulla kerrotaan, että pari on hajonnut omille teilleen. ”Pitkään aikaan emme enää ole kertoneet itsestämme emmekä ottaneet yhteyttä”, kirjoittivat Peter Plate ja AnNa R. facebookiin. ”Kun on 20 vuotta yhdessä toimittu intensiivisesti ja nähty nousu- ja laskukausia, voi tulla toive lähteä kokeilemaan kohti uusia seikkailuja”. Peter Plate ja AnNa R. kiittävät fanejaan.

Viime vuonna duo julkaisi 12. albuminsa, mutta sitä ennen oli jo ollut kolmen vuoden hiljaisuus. Peter Platte kärsi joitakin vuosia sitten burn-outista ja luhistui kesken Hampurin konsertin 2009. Saksassa he ovat moneen otteeseen olleet listakärkinä. ”Das Grosse Leben” myytiin yli miljoonalle.

Duo syntyi 1991. Pitkin matkaa he ovat ottaneet kantaa myös poliittisesti, esim. rekisteröityjen parisuhteiden puolesta.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

(queer.de)


3 kommenttia

Suomessa taas mediamaailma on täynnä hömppää - ja valehtelua.

Tuksun "homo", eiku bisse kampaaja väitti taas, ettei ole olemassa absoluuttisia homoja eikä heteroita, vaan että kaikki ovat... niin, mitä, vähänkö bissejä - kuten hän on.

http://www.seiska.fi/viihdeuutiset/_a523773/johanna+tukiainen+sekoili+homokampaajansa+kanssa+laivalla++video/

Setakin voisi jo pikku hiljaa ottaa julkisuuden kanssa esille sen, että on ihan lesboja, ihan homoja, on ihan heteroita, on ihan trans-ihmisiä, ... ja on ihan biseksuaaleja, jotka käyttäytyvät enemmän tai vähemmän sitä sun tätä lailla.

Tuo hölynpöly siitä että muut, kuiin biseksuaalit olisivat biseksuaaleja, on mennyt aika älyttömyyksiin jo.

Mediassa ja jopa joittenkin (muka)"homojen" toitottamat väitteet siitä, ettei ole absoluuttisia homoja, antavat vain perusteita niille, jotka väittävät että "homothan voi muuttua heteroiksi" - ja siten ne ovat katalinta, mitä voi tehdä.
Toisaalta toissavuotinen oululaislaulu "jokainen on vähän homo" oli myös toisinpäin typeryyksien huippu - jokainen ei todellakaan ole homo, vaan homot ovat täysin homoja, biseksuaalit homoilevat ja heterot ovat ihan heteroita, eivätkä yhtään homoja.

Kommenttia muokattu: 20.12.2012 klo 22:00