Saksa: Levähdyspaikkojen cruising vaarallista

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

Homopiireissä Saksassa on yhä enemmän juttuja väkivaltatilanteista levähdyspaikoilla. A42:n Castrop-Rauxelin levähdyspaikkaa kehutaan keskustelupalstoilla. Castrop-Bladenhorstin levähdyspaikalla sattui poliisin mukaan tällainen tapaus: 27-vuotias tapasi syyskuun 21. päivänä kaksi mukavantuntuista nuorta ja päätettiin mennä sivummalle. Yhtäkkiä pusikosta tuli esiin kolme muuta. He ryöstivät uhrinsa. Oli hieman väkivaltaakin. Viisikko katosi nopeasti. Poliisi kuitenkin tavoitti ryöstäjät. He olivat 17-19-vuotiaita Kuulusteluissa he ovat tunnustaneet ainakin kaksi samanlaista tapausta. Monet näistä kruisailijoista elävät kaksoiselämää, eivätkä kerro kenellekään ikävistä tapahtumista. Sen takia piiloväkivalta on paljon yleisempää kuin on luultu.


Parkkipaikkamurhat yhä selvittämättä


Aikaisemmin on jo kerrottu kahdesta ammutusta kruisailijasta. Molemmat ammuttiin samalla aseella. Kolmas ampumistapaus ei liity näihin murhiin. Poliisi varoittelee kruisailijoita. Poliisi suhtautuu kruisailijoihin eri tavoin eri puolilla maata. GAB-lehti kertoo, miten siviilipukuiset poliisit iskevät vessassa käyjien kimppuun Frankfurtin alueella. Vessassa käyjiä syytetään kaupungin järjestyssääntöjen rikkomisesta.


Keskustelut poliisin kanssa

Homojärjestöt ovat käyneet neuvotteluja poliisin kanssa jo vuonna 2001. Miten poliisi ja kruisailijat voisivat saavuttaa jonkinlaisen yhteisymmärryksen. Homojärjestöt korostivat kruisailijoille, että on käytettävä vain tiettyjä mukavuuslaitoksia, sellaisia, joissa ei ole vaaraa häiritä ulkopuolisia. Poliisilta vaadittiin, että poliisin ei pidä kulkea siviiliasussa. Näistä keskusteluista on pian kymmenen vuotta ja yhteiset pelisäännöt ovat unohtuneet.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Ulkopaikoissa ja vessoissa kruising on vähentynyt, koska nykyään on uusia mahdollisuuksia solmia kontakteja. Osalle miehistä kruising on kuitenkin elämäntapa. Esim. kotona on vaimo ja lapsia ja kruisingilla tulee pientä vaihtelua. Toiset taas eivät pysty maksamaan 20 euron saunamaksuja (=saksalainen sauna!). Tällaiset ihmiset toivovat, ettei poliisi heitä ahdistelisi.


Suomessakin keskusteltiin kruisaajien turvallisuudesta 1980-luvulla


Seta järjesti 1980-luvulla keskustelutilaisuuden väkivallasta, jota oli silloisissa ulkopaikoissa. Paikalla oli myös korkea-arvoinen poliisimies. Kun poliisi alkoi paheksua homojen liikkumista esim. käymälöiden liepeillä, koko sali räjähti esittämään vastalauseita. Ei ole poliisin tehtävä määritellä, missä ihmiset saavat liikkua. Poliisi hoitaa turvallisuutta. Silloin kruisailu oli tavallista, koska muita tapaamispaikkoja ei juuri ollut.

Saksalaisessa pisuaarissa ei ole yksityisyyttä. Kuva GAB-lehden sivulta

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • Olli Stålström
  • 1.10.2010, 10.46
Setan keskustelutilaisuuteen vuonna 1978 olimme kutsuneet Helsingin poliisipäällikön Göran Wikstenin (katso blogaukseni 3.9.2009):

http://ranneliike.net/blogi.php?nick=Olli%20St%E5lstr%F6m

Ratkaisuna poliisi ja kaupunki alkoivat purkaa niitä kusiputkia, joissa homot olivat kruisailleet!! No, onneksi Setan omat diskot olivat jo käynnistyneet.

Alkuvaiheessa tosin Setan omat diskot alkoivat vetää jengiläisiä häiriköimään oven eteen, esim. Rautalammintien takaovelle tai Iso-Roba 3-5:n pihalle, jossa Gambrini sijaitsi. Kerran 1970-luvun lopulla iso joukko Kallion jengistä hyökkäsi uudelle ylioppilastalolle ja pani matalaksi afrikkalaisten opiskelijoiden diskon.

Hyökkäyksiä hiljensi se, että poliisi otti kiinni joukon hakkaajia vuonna 1978 ja hakattuja homoja puolusti oikeudessa silloinen oik yo Ulf Månsson.
  • 2 / 2
  • närkästyttää homoakin
  • 3.10.2010, 23.36
Tuo yleisissä paikoissa, kuten uimahalleissa, kuntosaleila, käymälöissä ym puuhastelu on kyllä typerää ja itseänikin homona häiritsee juuri vaikkapa uimahallissa käydessä. Nuo puuhastelijat eivät ajattele toisia ja noissa paikoissa on lapsiakin käymässä - joten ymmärrän hyvin vanhempien ja muitten paheksunnan asialle. Nuo paikat eivät ole seksiä varten, vaan liikuntaa ja muita tarpeita.
Ainahan niissä voi sopia menevänsä muualle harjoittamaan sitä sekstailua, ettei häiritse muita yleisessä paikassa kävijöitä.