Saksa: Läpimurto homoliitoissa

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • (päivitetty )
  • vaeltaja2006

Vuonna 2001 Saksassa hyväksyttiin rekisteröidyt parisuhteet. Ne kuitenkin määriteltiin laissa huonommiksi kuin avioliitot. Homoliitto ei vaikuta esim. verotukseen, perheiden taloudelliseen tukeen, adoptioon tai eläkeasioihin.

Vuoden 2005 alusta lakia täydennettiin niin, että rekisteröity parisuhde olisi lähempänä avioliittoa. Päähallituspuolueena oleva kristillisdemokraattinen puolue Baijerissa ei kuitenkaan hyväksynyt tehtyjä parannuksia, vaan vei asian Karlsruhen perustuslakituomioistuimeen. Baijerin osavaltion hallituksen mukaan parisuhdelaki sotii "luonnollisuutta" vastaan. Erityisesti Baijerin kristillisdemokraatteja nyppi adoptiomahdollisuus: homoliitossa toinen puolisoista voisi adoptoida toisen lapsen. Kristillisdemokraattien valituksessa sanotaan, että perustuslain mukaan kasvatusoikeus on isällä ja äidillä mutta ei kahdella miehellä tai kahdella naisella.

Süddeutsche Zeitung kertoo homoille ja lesboille hyvän uutisen: valitus on vedetty takaisin perustuslakituomioistuimesta. Miksi kristillisdemokraatit antoivat periksi? Syynä on viime osavaltiovaalien tulokset. Krisillisdemokraatit ovat hallinneet Baijeria kymmeniä vuosia. Heillä on aina ollut parlamentissa yksinkertainen enemmistö,siis yli 50% paikoista. Nyt vaaleissa kristillisdemokraatit hävisivät rutkasti ja ehdoton enemmistö menetettiin. He ovat joutuneet liittoutumaan liberaalien eli FDP:n kanssa. FDP on ajanut homojen ja lesbojen oikeuksia.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Toinen syy siihen, että kristillisdemokraatit Baijerissa antoivat periksi, on tutkimus, jonka liittovaltion oikeusministeri antoi julkisuuteen heinäkuun alussa. Kaksi baijerilaista perhetutkimusinstituuttia selvitti, miten lapset menestyvät samaa sukupuolta olevien vanhempien perheissä verrattuna perinteisiin perheisiin. Mitään merkittäviä kehityseroja ei ole.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!