Saksa: Katolisen vihasivuston tekijät joutumassa kiipeliin

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 2

Saksankielinen katolinen vihasivusto kreuz.net on jo vuodesta 2004 (?) saakka kirjoittanut homoista härskisti ja hyvin loukkaavasti. Sivuston etulehdellä on kuva suuresta rististä. Otsikot ovat rienaavia aina, kun on puhe homoista. Sivusto on erityisesti kiinnostunut homojen loukkaamisesta, mutta kohteena ovat olleet myös juutalaiset ja muslimit. Monien saksalaisten pinna paloi, kun tunnettu ja pidetty näyttelijä, koomikko ja tv-hahmo Dirk Bach kuoli yllättäen lokakuun alussa. Kreuz.net otsikoi: "Nyt hän palaa ikuisessa homohelvetissä".

Homokirjallisuuden julkaisija Bruno Gmünder ilmoitti, että se maksaa 15 000 euroa sellaisista tiedoista, joilla kreuz.netin taustalla olevat henkilöt saadaan paljastettua. Taustahahmojen kartoitustyöhön liittyi katolisesta kirkosta pari vuotta sitten erotettu teologi David Berger. Hänen mielestään vihasivuston taustahamot ovat katolisen kirkon palveluksessa. Sivustolla julkaistaan tietoja, jotka vuotavat pappien keskuudessa. David Berger itse joutui sivustolla vihakampanjan kohteeksi vuonna 2010 ja hän joutui ensin eroamaan tärkeän katolisen lehden päätoimittajan virasta ja myöhemmin opetustyöstä katolisissa kouluissa. Häneltä poistettiin opettajan oikeus homouden vuoksi.

David Bergerille alkoi lokakuussa tulla vinkkejä kreuz.netin tekijöistä. Katolinen kirkko ilmoittaa, ettei sillä ole tietoja vihjasivuston tekijäkaartista. Asian selvittäminen ei ole yksinkertaista, koska sivusto on ilmeisesti amerikkalaisella serverillä ja myös siellä Amerikassa on yhteyshenkilöitä.

Tänään selvitysryhmä on käynyt Berliinissä valtionsyyttäjän puheilla. Syyttäjälle luovutettiin luettelo viidestä mahdollisesta kreuz.netin taustahahmosta. Spiegel-lehti kertoo, että yksi epäillyistä asuu Sveitsissä, yksi Saksassa ja kolme Itävallassa. Kaikki ovat katolisen kirkon työntekijöitä. On epäilyjä myös saksalaisesta piispasta, mutta todisteet eivät riitä.

Valtionsyyttäjän virastossa ollaan kiinnostuneita ja yhteistyöhaluisia. Rikospoliiseja oli mukana kokouksessa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Asia on herättänyt laajempaakin kiinnostusta. Süddeutsche Zeitung Münchenissä kertoi lauantaina, että müncheniläisen Lukas-koulun rehtorin kirjoittelu kreuz.netissä on herättänyt tuohtumusta. Tämä valtiollinen evankelinen koulu on synnyttänyt huomiota, kun siellä äskettäin opetettiin, että homoseksuaalisuus on perkeleestä. Sitä asiaa on nyt selvitelty, ja lisämausteeksi tuli tämä yhteys vihasivustoon, kreuz.netiin.

Tänään kreuz.netissä syytetään Spiegel-lehteä homofasismista. Sivuston mukaan SS-Spiegel jahtaa katolisia pappeja. Operaatiota kuvataan sanalla GAYSTAPO ja Spiegel on "kirkkoa vihaava aikakauslehti", joka nyt jutullaan käy taisteluun vapaata mielipiteen ilmaisemista vastaan. Kreuz.netin seuraavassa uutisessa on kuva englatilaisesta ihmisoikeusaktivistista Peter Tatchellista, joka kantaa mielenosoituksessa Queen of Homofobia -kylttiä. Sivulla on myös uutisia "pedofiilihomoista".

2 kommenttia

  • 1 / 2
  • puppeliassi
  • 7.11.2012, 19.28
ihania noi uskovaiset

fasisteja kaikki.

no heidänhän fuhrer on entinen hitlerjugendin jäsen, mistä on täälläkin ollut juttua?
  • 2 / 2
  • Jorma Hentila
  • 10.11.2012, 1.07
Kun Teemu Sippo valittiin Suomen katolisen kirkon piispaksi, kreuz.net julkaisu kaksi häväistyskirjoitusta, joiden kirjoittajaksi oli merkiitty suomalainen nainen. Tämän niminen henkilö todellakin toimii katolisessa kirkossa Suomessa. Kielellisesti ja sanakäänteiltään jutut muistuttivat siinä määrin tavanomaisia kreuz.netin jutrtuja, että joko toimittajat olivat radikaalisti muokanneet tekstiä tai sitten kirjoittajan nimi on pelkkää häväistystä.