Saksa: Barebacker sai vankeutta

  • Uutinen
  • Sattumat
  • vaeltaja2006

Barebacker-kaverit viestittävät t-paidoillaan


Saksassa 25-vuotias mies tuomittiin maanantaina kahdeksi ja puoleksi vuodeksi vankeuteen HIVin tartuttamisesta. Tuomio tuli "ruumiinvamman aiheuttamisesta". Hän oli vuosina 2007 ja 2008 useasti ollut suojaamatomassa sukupuoliyhteydessä silloisen kumppaninsa kanssa. Hän oli vakuutellut, että on terve.

25-vuotias partneri sai verenluovutuksen yhteydessä tietää, että hänellä on HIV. Molempien miehien viruskanta on samanlainen. Syytetty kertoi, ettei hän tiennyt tartunnastaan. Todistajat kuitenkin kumosivat tämän väitteen. Ex-ystävä vuodelta 2006 oli kuullut syytetyn isoäidiltä, että tällä on HIV. Myös juoruja oli ollut homoyhteisön sisällä. Todistajat kertoivat myös, että syytetty harrasti kovasti "huoraamista ympäriinsä". Yksi poliisi todisti toisin. Isoäiti oli tiennyt tartunnasta vasta vuonna 2008.

Jo toinen tuomio

Tämä oli samalle henkilölle jo toinen tuomio. Hänet tuotiin oikeuteen vankilasta. Hänet oli aikaisemmin tuomittu ruumiinvamman tuottamisyrityksestä 13 henkilölle. Silloin hän sai vuoden tuomion. Kukaan ei ollut saanut tartuntaa. Tuomittu on osoittanut jonkinlaista välinpitämättömyyttä siitä, että hän tartuttaisi muita. Syyttäjän mukaan mies on sanonut, että hänelle on yhdentekevää. Tämän uutisen lähteenä on queer.de. Sivusto valittelee, että heillä ei ole käytössä oikeuden pöytäkirjoja, vaan asiasta on kuultu vain radiolähetyksestä.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu


Monia tutkimuksia on ollut käynnissä

Saksassa on ollut monia poliisitutkimuksia ruumiinvamman aiheuttamisesta. Viimeksi otsikoihin pääsi suosittu pop-laulaja(tar). Muutama päivä sitten Fuldassa 32-vuotias nainen tuomittiin vuodeksi ehdonalaiseen, koska hän ei kertonut miesystävälleen tartunnastaan. Mies ei saanut tartuntaa.

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!