Ruotsin hallitus päätti millainen korvaus maksetaan pakkosteriloiduille transihmisille

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006

Ruotsissa on valmisteltu lakia, jonka perusteella pakkosteriloiduille transihmisille maksetaan vahingonkorvaus. Torstaina kerrottiin, että korvauksen tulee saamaan lähes 700 ihmistä. Korvaus on todennäköisesti noin 225 000 kruunua (23 000 euroa). Ruotsi tulee olemaan ensimmäinen maa, joka maksaa tästä syystä vahingonkorvausta.

Monissa maissa lainsäädännössä on määrätty, että henkilön sukupuoli voidaan korjata toiseksi sukupuoleksi vain, kun henkilö on lisääntymiskyvytön. Se merkitsi aikaisemmin, että transihminen joutui ennen sukupuolen korjaamista virallisiin papereihin alistumaan sterilointileikkaukseen. Sitä on pidetty äärimmäisen nöyryyttävänä puuttumisena henkilön kehoon.

Vaatimukset vahingonkorvauksista nousivat ensi kerran esiin vuonna 2013. Edellisenä vuonna 2012 Tukholman hallintotuomioistuin oli todennut, että sterilisaatiovaatimus oli vastoin perustuslakia ja Euroopan konventin päätöstä ja oli lisäksi syrjivä. Lakia muutettiin ja pakkosteriloinnit loppuivat.

Uusi vahingonkorvausta koskeva lakiesitys menee ensin lakivaliokuntaan ja lopullinen päätös parlamentissa tehdään keväällä 2018.

Hlbtiq-järjestö RFSL:n mukaan korvaus on liian pieni. Vertailukohdaksi on otettu muunlaiset toisten aiheuttamat ruumiilliset vammat. Järjestö vaatii myös virallista anteeksipyyntöä. Anteeksi olisi pyydettävä kaikilta niiltä, jotka ovat joutuneet pakko-operaation uhriksi.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Lain kohteiksi tulevat vuosina 1972-2013 tehdyt pakkosteriloinnit.

aftonbladet.se


Korjaus: Hlbtiq-järjestö on RFSL eli Riksförbundet för sexuellt likaberättigande (ei RSFL)

Kommentoi jutun aihetta

Sinun tulee kirjautua sisään voidaksesi aloittaa uuden keskustelun

Ei vielä tunnusta? Liity nyt!