Ruotsi: Pelastusarmeija ja homoseksuaalit

  • Uutinen
  • Yhteiskunta
  • vaeltaja2006
  • 1

Tänä iltana Ruotsin tv4:n dokumentti ”Kalla fakta” selvittelee Pelastusarmeijan suhtautumista homoihin ja lesboihin. Homoseksuaalisista ihmisistä ei voi voi tulla Pelastusarmeijan sotilaita, ja liike maailmanlaajuisesti toimii homoseksuaalien oikeuksia vastaan. Mm. Malawissa Pelastusarmeija haluaa homot vankilaan suuntautumisensa vuoksi. ”Homot ovat pahempia kuin koirat tai kananpojat” sanoo yksi MCC-vapaakirkon johtaja Malawissa. Pelastusarmeija on osa MCC:tä.

Ruotsissa Pelastusarmeija on hyvin tuohtunut ohjelmasta. Kotisivuillaan Pelastusarmeija on julkaissut kirjelmöinnin TV4:n kanssa. He sanovat ”puolustautuvansa”. Sivulla sanotaan:

"TV4 kertoo valheita. Ketään näistä ihmisistä ei suljeta Pelastusarmeijan avustustyön ulkopuolelle. Kaikki ovat tervetulleita riippumatta uskonnosta, seksuaalisesta suuntautumisesta, sukupuolesta tai yhteiskunnallisesta asemasta".

Asiaa käsiteltiin jo tänä aamuna tv4:n aamuohjelmassa. Ruotsin Pelastusarmeija valittelee, ettei heidän oma edustajansa päässyt keskusteluun esteen vuoksi. Keskustelu jatkuu kuitenkin maanantaiaamuna TV4:n aamuohjelmassa.

http://www.fralsningsarmen.se/dl2/p3/content.nsf/aget?openagent&key=tv4_morgonsoffa_sondag_1304840841711

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Kalla fakta lähetetään Ruotsin tv4:ssä klo 19 Suomen aikaa.

http://www.qx.se/noje/17580/kalla-fakta-granskar-fralsningsarm%C3%A9ns-installning-till-homosexuella

*****

Ranneliikkeessä Pelastusarmeijan suhtautumista on käsitelty vain keskusteluissa. Opillisesti Pelastusarmeijan suhtautuminen on kielteistä. Kuitenkaan ei ole mitään yksilöityä tietoa siitä, että Suomessa jotain homoseksuaalista ihmistä olisi syrjitty tai erotettu. Se tiedetään, että Pelastusarmeijassa on palvellut HLBTI-ihmisiä.

1 kommenttia

  • 1 / 1
  • Captain Tero, Pelastusarmeija,
  • 6.8.2011, 11.09
En tiedä mitä tuo nimetön MCC-vapaakirkon johtaja on sanonut, vai onko sylttytehtaalta koko juttu. Sen voin sanoa, että Pelastusarmeija ei ole osa mitään muuta kuin Pelastusarmeijaa ja koko maailman yhteistä Jeesuksen Kristuksen kirkkoa!
Jos jonkun yhteistyöelimen joku ihminen on jotain noin törkeää sanonut, sitä ei saa yhdistää Pelastusarmeijaan.
Tiedoksi vaan: Pelastusarmeijassa rakastetaan ja palvellaan jokaista ihmistä ilman mitään erottelua. Jäsenyysehdot ovat tietenkin asia erikseen. Siunausta kaikille!