Ruotsalainen homopioneeri Michael Holm kuollut

  • Teema
  • Historia
  • vaeltaja2006
  • 1
Revolt-lehden lopetettua tilalle tuli Magasin Gay -lehti. Siinä oli vuoden 1984 alussa pikku-uutinen Michael Holmille myönnetystä kunniapalkinnosta.

Ruotsalaisen homoliikkeen pioneeri Michael Holm kuoli 13. kesäkuuta 80-vuotiaana Nizzassa. Uutisen kertoi ensimmäisenä QX. Holm oli aktivisti jo 1960-luvulla. Hän perusti yhdessä kumppaninsa Geurt Staalin kanssa Viking-lehden. 1970-luvulla lehti vaihtoi nimekseen Revolt. Suomessa Revoltia sai joko tilaamalla tai suurten kaupunkien antikvariaateista. Revolt-lehdessä seurattiin myös Suomen homoliikkeen alkuvaiheita. Oli mm. raportti ensimmäisestä mielenosoituksesta Vanhan kirkon puistossa. Revolt-lehdessä oli pornokuvia, ja se aiheutti ristiriitoja ruotsalaisessa homoliikkeessä. 1970-luvulla häneen suhtauduttiin RFSL:ssä ristiriitaisesti. Michael Holmilla oli kuitenkin laaja ulkomainen kontaktiverkosto, jonka kautta hän sai nopeasti tietoa maailman gay-tapahtumista, ja sitä tietoa myös ruotsalaisessa homoliikkeessä arvostettiin. Tasan 30 vuotta sitten kesällä 1983 hänelle myönnettiin RFSL-Stockholmin kunniapalkinto Kultainen lambda. Palkintoa perusteltiin mm. niin, että Michael Holmin aloitteesta pidettiin Tukholmassa ensimmäinen homomielenosoitus 1971. Osanottajia oli 17, mutta siitä alkoi kehitys kohti Tukholman vapautusviikkoa ja myöhemmin prideä.


Hän oli myös Suomen ystävä. Hän usein vietti jonkin ajan kesästään jossain itäisessä Suomessa.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

1 kommenttia

Nykyään vanhoja Revolt-lehtiä ei juuri milloinkaan löydy antikvariaateista. Jotkut ovat säilyttäneet vanhoja numeroita, mutta kun kuolema kohtaa ja suku saapuu paikalle, lehdet armotta joutuvat roskalavalle. Meillä niitä onneksi vielä on, koska ne lehdet ovat osa pohjoismaista HLBTI-historiaa.