Risikko kokoomusehdokkaiden avioliittokeskustelussa puolustuskannalla

  • Näkökulma
  • Näkökulma
  • jnsto
  • 10
Risikko heitti lopuksi sanat ´maailma muuttuu´. Koska hän ei mitenkään ollut puheitaan lieventänyt, kasoja jäi miettimään, tarkoittiko pohjalaisehdokas ehkä konservatismin nousua?

Yleisradion toimittaja pelasti Paula Risikon joutumasta sanomaan avioliittokantaansa aukottomasti. Puolustuskannalle joutunut Paula Risikko kiisti arvottavansa ihmisiä, mutta ei joutunut vastaamaan toimittaja Matti Virtasen jatkokysymykseen "Miksi sitten ei voi olla samoja oikeuksia?" Toimittaja nimittäin siirsi heti kysymyksen esitettyään puheenvuoron Jan Vapaavuorelle ja vaihtoi näkökulmaa.

Risikko oli todennut vastustavansa ulkoista adoptiota lähinnä lapsen kannalta. Lapsella on oikeus vanhempiin, ei vanhemmilla oikeus lapseen. Pohjalaisehdokas kuitenkin torjui ajatuksen, että pitäisi heterovanhempia parempina kuin homovanhempia. Adoptiokantansa perusteluksi hän toisti arvelun, että adoptiomahdollisuuksien laajentaminen heikentäisi adoptiolasten kansainvälistä saatavuutta Suomeen.

Kolme ehdokasta olivat ennen lähetystä sijoittaneet toisiaan ja itsensä asteikolle liberaali-konservatiivi. Risikko oli määritellyt itsensä siinä liberaaliksi. Hän sanoi olevansa asiasta riippuen joko liberaali tai konservatiivi, mutta "aina kokoomuslainen". Kaksi muuta olivat sijoittaneet Risikon konservatiiviselle suunnalle. Vapaavuori totesi kokoomuksessa olleen aina niin konservatiiveja kuin liberaalejakin sekä välillä myös sosiaalireformisteja.

Stubb muistutti olleensa ensimmäinen sittemmin tuloksettomaksi jääneen lakialoitteen allekirjoittaja. Hän kertasi tasa-arvoisen avioliittolain olevan ihmisoikeus- ja perusarvokysymys. Suomi on ainoa Pohjolan maa, jossa ei ole tasa-arvoista avioliittolakia ja lainsäädäntö on tältä osin saatettava samalla tasolle, toisti Stubb.

Vapaavuori sanoi yksinvapauden olevan keskeinen arvo, jota tulee noudattaa, jos noudattaminen ei vie keneltäkään muulta mitään pois. Risikko puolestaan vetosi yksilönvapauteen omassa oikeudessaan äänestää vastaan ja sanoi, ettei avioliittokysymystä pidä nähdä liberaali-konservatiivikysymyksenä. - Meillä on puoluekokouspäätös, jossa sanotaan, että jokainen voi äänestää omantuntonsa mukaan.

Mainoskatko - Sisältö jatkuu alla
Mainoskatko loppuu

Jakson lopuksi Risikko kuitenkin heitti lauseen "Maailma muuttuu" ja yritti hymyillä. Mitä hän tällä ikään kuin loppukevennyksellä tarkoitti, jäi epäselväksi, koska toimittaja siirtyi jo muuhun aihepiiriin.

Kokoomusehdokkaiden a-studiokeskustelussa 28.5.2014 avioliittolain muuttamishanke oli selkeä jakolinja Risikon sekä toisaalta Vapaavuoren ja Stubbin välillä.

A Studio 28.5.14

10 kommenttia

  • 1 / 10
  • puppeliassi
  • 29.5.2014, 13.14
Risikko on konservatiivi homofobi joka kannattaa pakkotöitä ilman palkkaa.

Stubb vieraantunut tavallisesta kansasta ja fanittaa natoa, euroopan unionia ja yhdysvaltoja.

Vapaavuori ei ole pitänyt tasa arvoista avioliittolakia tärkeänä ja lisäksi kannattaa palvelujen leikkaamista mielummin kuin veronkorotuksia rikkaille, tosin niin myös risikko ja stubb.
Tässä oli nyt kysymys siitä, miten kokoomusehdokkaat suhtautuvat avioliittolain tasa-arvoistamiseen. Eikä siis muusta politiikasta ja puolueen eri tavoitteista.